Kevättalkoissa ahkeroitiin
Tänä vuonna kevättalkoissa odotti tavanomaista isompi urakka, sillä tuttujen huusin tyhjennysten, saunapuiden pilkkomisen ja kaikenlaisen paikkojen ehostamisen lisäksi ohjelmassa oli jäiden rikkoman etelälaiturin korjaaminen.
Talkooväkeä oli tullut paikalle runsaasti. Pohjoislaituriin kiinnittyi 14 venettä, yksi kiinnittyi keula suoraan rantaan ja neljä Järvipelastajien laituriin, joka tarjottiin meillä ystävällisesti käyttöön talkoiden ajaksi.
Laturin rakentaminen alkoi Marko Perttilän johdolla. Kevään aikana oli valmistunut suunnitelmat ja piirustukset, joiden mukaiset rakennustarpeet oli kuljetettu saareen jo ennalta. Vanhojen betoniponttonien päälle tehtiin uusi runko ja kansilaudoituskin saatiin talkoopäivän aikana pitkälti valmiiksi. Hommaa jatkettiin vielä sunnuntaina. Lopputulos näyttää erinomaiselta! Isot ponttonitkin on nyt sijoitettu pitkittäin, eikä laituriin kiinnittyessä tarvitse enää varoa niiden kantta leveämpiä reunoja.
Tuttuun tapaan osallistuttiin jälleen Siisti biitsi -kampanjaan, eli saarta siivottiin myös oman tukikohdan ulkopuolelta. Taas löytyi kaikenlaista ylimääräistä puhelinpylväästä soutuveneen raatoon.
Talkoiden lomassa syötiin lohisoppaa tutulla reseptillä ja pullakahvitkin nautittiin. Ensimmäistä kertaa talkoolaisten omista astioista, mikä vähensikin syntyneen jätteen määrää ainakin säkillisen.
Talkootöiden päätteeksi kommodori nosti viirin salkoon alkavan veneilykauden merkiksi. Tuttua torvifanfaaria ei tällä kertaa kuultu, mutta Finlandia kajautettiin.
Raskaan päivään jälkeen oli vuorossa sauna. Ansaitut löylyt nautittiin pitkä talven jälkeen erityisellä antaumuksella. Illan hämärtyessä kokoonnuttiin kodalle syömään, juomaan, vaihtamaan kuulumisia ja kuuntelemaan live-musiikkia. Kohokohtana kuultiin Kommodorin serenadin ensiesitys.
Ilta oli pitkä ja aamu myöhäinen. Kesä saatiin käyntiin perinteisesti ja perusteellisesti.



Previous Post
Next Post