Toivo Kuulan lokikirjat kesiltä 1916 ja 1917

Toivo Kuulan päiväkirja (lokikirja) purjevenettä (Kajavaa) varten Päijänteellä, alkaen 1. kesäk. 1916

---

Venheen suurin pit. 6.2 m
lev. 1.9 m
purjeiden pinta-ala 21.6 m**2
kulkusyvyys 1.1 m

Vene on varustettu rautakölillä, 2 hengen maattavalla kajuutalla ja kahdella purjeella (isopurje & halkaisija). Maston pituus (korkeus) = 6.15 m. Vene mastoineen on honkapuusta rakennettu v. ?
Veneen entiset omistajat ovat olleet:
? Lagerspets
? Gustafsson
v. 1915 Einari Oksa
v. 1916- TK
Veneen entinen nimi on ollut Erna.

Venheeseen kuuluvat kiintonaiset osat v. 1916:

Rautaköli ja siihen liittyvä honkaköli.
Peräsin varustettu ruotelilla (?).
Kajuutta, varustettu neljällä lasi-ikkunalla, liikkuvalla yläoviaukolla ja laskettavalla alaovella, sisäänpäin nostettavalla oviklaffilla, hyllyillä, etuseinällä, josta ovet johtavat eturuumaan, vaate- ym. koukuilla sekä
kahdella makuulavalla ja lattialla kahdessa osassa Istuinhytti, varustettu penkeillä ja lattialla kahdessa osassa. Sivupenkit varustetut kumpikin kaksiosaisilla ovilla ja permannoilla. Keulakomero, avattavalla taittoluukulla ja peräkomero rautavanneluukulla varustettu. Esilukkoja on kajuutan ovessa, keula- ja peräluukuissa. Masto, korkeus 6 m varustettu viidellä vantilla, ylä- ja alapuomilla, isonpurjeen levangilla ja neljällä kiintonaisella väkipyörällä. Vantteihin kuuluu kiristäjät, mastoihin alaknaapit. Venheen kansipuista on joka toinen rautaisella kaarella varustettu ja niittaus kuparinauloilla tehty. Kaappeja istuinhytissä 3 kpl, kannella 2 kpl Kouruja keulassa 2 kpl, perässä 1 kpl Vanttirautoja 5 kpl Hankaimia 2 kpl

Venheen irtaimisto v. 1916:

• Purjeet, isopurje & halkaisija, joiden yht.laskettu pinta-ala = 22 m**2,
  niihin kuuluvine köysistöineen ja väkipyörineen
• Varahalkaisija täydessä kunnossa
• Riippa (ankkuri) varustettu 15 m:llä rautaketjua
• Pohjavesipumppu
• Petroleumikeittiö
• Ruokaporttööri varustettu neljällä kupilla ja kannella sekä kannattimella
• Kirves
• Patjoja 2 kpl
• Kapokkipieluksia 2 kpl
• Pelastusvöitä 2 kpl
• Pelastusrengas, kapokkinen
• Sääskien suojus
• Taitettavat airot
• Puoshaka
• Sinkkiköysi, keulaan kuuluva, pit. 3 m
• Lautasia 2 kpl, veitsiä & kahveleita 2 paria
• Mukia 5 kpl, voivaka, keittokattila, lusikoita 3 isompaa, 5 pienempää
• Suolapullo
• Pyyhkeitä, raiteja, pieluksen päällisiä
• Sydvestejä 2 kpl
• Lattiariepuja
• Talvipalttoita 2 kpl
• Pieksut & kenkiä
• Kartta Päijänteen vesistöstä
• Transporttööri
• Suurennuslasi
• Viivotin
• Mikroskooppi
• Matkailijayhdistyksen kartta
• Piirustuslaatikko
• Kaukoputki
• Lämpömittareita 2 kpl
• Laitasuojukset 6 kpl
• Lyhty
• Taskulamppu & pattereita
• Petrolisäiliö
• Työkapinelaatikko, siihen kuuluu:
• Vasara
• Hohtimet
• Pihtejä 4 kpl
• Saha
• Taltta (suora & pyöreä)
• Höylä (pientä kokoa)
• Viila
• Metrimitta
• Ruuvimeisseleitä
• Näveriä (12 eri kokoa)
• Rautaporia ( 2 eri kokoa)
• Puunuija
• Purjerenkaita
• Ruuveja
• Nauloja
• Nupia
• Mutteriavain
• Työkapinekotelo, johon kuuluu:
• Meisseleitä 3
• Näveriä 2
• Piikki & puntti
• Luoti syvyysmittausta varten
• Piippu
• Tupakkaa, savukkeita
• Tulitikkuja
• Kynttilöitä
• Nuoraa ja köyttä
• Reivinuoraa
• Purjelankaa
• Äimiä
• Saippuakotelo
• Piimäleili
• Yöastia
• Kaappeja (3 ylimääräistä)
• Väkipyöriä
• Taskupuntari
• Kello
• Barometri
• Kompassi, siihen kuuluvalla jalustimella
• Luodikko (Marlin)
• Ampumatarpeita
• Latauskone
• Luotivormu
• Lappalaisveitsi
• Metsästyslaukku
• Peili
• Parranajoneuvot
• Puulusikka
• Liimapullo
• Teräksinen metrinauha
• Kintaat
• Hammasharjat
• Tuhkakuppi
• Lattiaharja
• Kihveli
• Vanttikiristäjiä
• Purjekangasta
• Apteekki:
• Boorivettä
• Karboolivettä
• Konjakkia
• Kollodiumia
• Joditinktuuria
• Tärpättiä (puhd.)
• Bensiiniä
• Nuhavoidetta
• Klor-kaliliuosta
• Sublimaattia
• Kamferttispriitä
• Tyllisidettä
• Puhdist. puuvillaa
• Kirjasto:
• Valokuvattu kartta Päijänteen vesistöstä
• Matkailijayhd. kartasto
• Sven Grenander: Elementen av seglingsteorin
• ibid. Om långfärdssegling
• L. Laurent: Lilla navigatören
• Eliel Wartiainen: Kesäkirja
• Camille Flammarion: Annuaire astronomique
• Uusi Suometar
• Almanakka
• Lokikirja
• Kelkka, jolla vene talviaikaan lepää, sijaitsee Vesijärvellä Lahdessa.

---

Kajavan vesille laskenta tapahtui torst. kesäk. 1. pv. klo 6 aamulla. Vene rikattiin samana päivänä ja oli seuraavana päivänä lähtökunnossa. Vene ei vuotanut sanottavasti. Standartti, jonka kuva on kirjan kannessa, pystytettiin ja kantoi Kajava kesäk. 1. p:stä 1916 saakka uuden omistajansa lippua. (viiri, jossa vino 5-sakarainen tähti/TT).

Kesäk. 2. klo 6 illalla tapahtui lähtö monipäiväisten valmistusten jälestä. Matkan suunta: Vesijärvi-Kelvene-Aavaranta-Onkisalo (Luhanka). Tuuli S kova aluksi, yöksi hiljeni. Pysähdys aluksi Oinassaaressa taiteilija Väinö Hämäläisen huvilalla 0.5 h. Vesijärven kanavalla klo 9 i. Matkan pituus 22.5 km. aika 2.5 t. Matkaa jatkettiin illallisen jälkeen klo 11. Tuuli SSO heikko.

3.6. Pulkkilan salmen kautta ja siitä Päijänteen itärantaa myöten Kelveneen kärkeen. Tuuli SSO heikko. Matkan pituus 26.8 km. Aika 6 t. Perillä klo 5 aamulla. Ihana kesäinen yö, allit laulelivat kolmisointujaan. Aamulla satoi kuuron. 1/2 7 a. nukkumaan ensin ankkuroituani venheen lähelle rantaa ja maissa käytyäni. Tunnin kuluttua kuitenkin heräsin ankaraan jyskeeseen. Joku laiva oli kulkenut hiljakkoin ja heitti mainingin. Venheeni, joka oli ankkuroitu liian lähelle rantaa, alkoi jyskyttää mainingeissa köliään vasten kiveä. Ankkuroin uudelleen kauemmaksi ja ryömin ruffviini . Ammi oli herättyäni laittanut aamiaisen. Täällä meidän piti odottaa Lauri Hannikaista, jonka oli määrä klo 2 p. saapua paikalle venheellään Padasjoelta. Kun ei miestä kuulunut vielä 3ltakaan, vedimme purjeet ylös ja aloimme lähteä. Juuri vauhtiin päästyämme
huomasimme valkoisen purjeen takaa ja käännyimme ympäri. Juotiin music purserien ja purjehtimisen maljat – tällä kertaa limonaadissa -ja lähdimme Tehinselälle. Lähtö klo 4 ip. Tuuli SW kova, mutta tasainen. Ihana oli leikki aaltojen kanssa Tehinselällä. Matkan pituus 18.5 km. Aika 2 t. Saunailta lehtori Hannikaisen kesähuvilassa Aavarannassa ja levon hetki. Illalla kutterit kauniisti kahden keinuivat Mustalaissaaren kupeessa.

4.6. Lähtö illalla klo 6. Koko päivän oli kovasti tuullut, illaksi tyveni. Ilma oli kylmä. Aamulla kuurassa kutterin kansi.

5.6. Tuuli heräsi aamulla klo 7. Tuulen suunta SSW. Klo 9 aamulla pääsimme määräpaikkaamme kesäasuntoomme Hettulaan Luhangan Onkisalossa. Tuuli kohtalainen, tasainen. Matkan pituus 28.5 km, purjehdittu aika 15 t. josta 10 t. meni tyvenessä purjehdittuun 12 km:iin.

6.6. Matka illalla Hettulasta Vuoksensalmelle, sieltä Rauhalaan ja sieltä takaisin kotivalkamaan. Naisia mukana.

7.6. Matka Judinsaloon melkein tyvenellä ja sieltä takaisin sotaisella tuulella. Hettulan isäntä ihmettelemässä mukana. Käynti Kylmälässä.

8.6. Matka Jyväskylään. Tuulen suunta S kova. Täydellinen myötätuuli, sangen vaikea suuressa aallokossa Souselällä purjehtia. Lähtö klo ? Päivällinen Mäntypohjassa. Matkan pituus 42 km. aika ? Päivällisen jälkeen tuuli tyvenee täydellisesti. Yövymme mantereen rannalla vastapäätä Rutanientä. Purjehdittu matka päivällisen jälkeen 8.5 km. Aika ? Emme tahtoneet yhteen aikaan miten (?) päästä edes viitan ohi.

9.6. Tuulen suunta S. Myötätuuli. Vaihteleva, heikko – sangen kova. Sää sateinen, kolea. Matkan pituus 26.5 km Rutaniemestä Jyväskylään. Purjehdittu aika 4.5 t. Tuuli oli joskus niin tavattoman voimakas, että vene tuntui lentävän. Äijälänjoella meillä oli onnettomuuksia. Aluksi oli tuuli laitainen joten pääsimme joen puoliväliin. Sitten se oli vastainen. Yritimme luovia. Se oli mahdotonta sillä virta joessa on voimakas. Yritin soutaa. Airo putosi jokeen. Saimme sen pian kiinni. Putosi toisen kerran, sitä saimme kauan pyydystellä ja siinä jouduimme taas joen loppupäähän. Ala alusta taas. Vedin diskillä ison purjeen ylös ja laskin halkaisijan sekä aloin soutaa molemmilla airoilla. Se auttoi. Jyväsjärvellä ajoimme matalikolle. Siinäkös oli työ. ajattelimme, että nyt purjehdimmekin Jyväskylään oikein komeasti, jotta saavat nähdä mitenkä sitä purjehditaan, mutta nolosti kävi. Paljon tuli kiroiltua.

10.6. Lähtö Jyväskylästä takaisin Onkisaloon Muuramen kautta. Tuulen suunta ONO. Käynti Kultalassa maist. Martti Helan luona. Lettuja, ah ! Toivo Kuula, jumalan armosta kippari y.m. Tuuli verrattain heikko, joka tyveni illalla täydellisesti. Yövyimme vastapäätä Rauanlahtea kallioisen saaren kupeella. Purjehdittu matka 14 km. Aika 7 t. purjehtimista. Voi sinua, Äijälänjoki, en tahtoisi kurjaa pintaasi enää purjein viilettää tai maleksia. Tuulipa sinussa sitten myöten tahi vasten, olet yhtä mahdoton. En ihmettele enää jyväskyläläisiä, jotka on purjeista sinun takiasi, kurjimus, luopuneet ja vaihtaneet venheensä moottoreihin. Savimatalikolle ajoimme mekin tullessamme ja työ oli ennen kuin irti pääsimme. Kirottu.

11.6. Hiljaisella aamutuulella painuimme Muurameen metsänhoitaja Minniä (?) tervehtimään, jossa söimme aamiaisen. Lähtö klo 7 aamulla. Matka 2 km aika 1 t. Lähtö uudelleen klo 11 aamulla. tuuli edelleen hiljainen. Eräässä vihovietävän salmessa saimme luovia senkin 7 kertaa ennen kuin pääsimme läpi. Ristinselällä saavutti meidät tyven. Siinä ne ajoi kaikki Suomi-laivat ja muut halkoalukset ja soutuvenheet meidän ohitsemme niin että vilisi, mepäs vaan kellottelimme yhdessä kohdassa ja yritimme olla reippaalla mielellä. Tyventä kesti tunnin, jonka jälkeen alkoi puhaltaa hiljainen itätuuli joka päivän mittaan paranemistaan parani. Koskistensalmen purjehdimme ja vilkkaassa myötätuulessa ”virsikirjalla”.
Vanhanselällä yltyi tuuli yhä, ollen siinä 4-6 aikaan ip. voimakas ukonilmansekainen vihurituuli. Ukonilman vihureja välteltiin Harsniemessä ja Kotkatselän Selkäsaaressa. Tulo erittäin hauska. Ilma lämmin ja tuuli ukonilmalla vuoroin tavattoman kuuma vuoroin kylmä. Maisemat väreilivät. purjehdittu matka 62 km. Perillä klo puoli 11 i. Purjehdittu aika 10 t.

12-15.6. Lepoa, korjailemisia, laittelemisia, kalastusta ym.15. p. pieni matka sateisena päivänä Judinsalossa. Kävimme vanhan isännän kanssa Kylmälässä. tyventä mennessä taaskin, tullessa sateinen luodetuuli. Opin tuntemaan Matinluodon.

16-21.6. Pikku purjehduksia milloin Vuoksensalmelle, milloin Rauhalaan ja Kivilaaksoon. Opin tuntemaan Selkäsaaren luodon.

17.6. Kova etelätuuli, joka ajoi Kajavan rannalle irtautuneen ankkuritouvin takia. Molemmat isännät apuna venheellä hinaamassa. Vara-ankkuri.

22-28.6. Matka Kurikan laulujuhlille, lepo Kajavalla. Ihanat poudat jolla aikaa Kajava oli kunnoltaan pahoin ravistunut.

29-30.6. Pikkupurjehduksia Kotkatselällä ilman kovin lämpimänä ollessa. Heikot tuulet.

1.-3.7. Pikkupurjehduksia ja matkan varusteluja.

4-5.7. Lähtö Kuhmoisiin Hannikaiselle. Ihana kesäinen ilta klo 6 Tuuli hiljainen, emme kunnolla tahtoneet päästä Kotkatselän yli. Tuulen suunta ? Vuoksensalmella iltatee, jonka jälkeen naiset menivät maata (Ammi ja Aliina). Jokseenkin ripeästi purjehdin Judinsalon maatuulissa keskellä yötä, mutta en enää aamupuolella niihin päässyt. Nukkumaan menin klo 4 ja heräsin klo 5 tuuleen, joka kesti 15 min. Tuulta odoteltiin taas pari tuntia – oli rasvatyven ja saatiin taas 1/2 tunnin puhallus klo 7 a. Seuraava puhallus tuli puolen päivän tienoilla ja kesti 2 tuntia; sitä emme kuitenkaan käyttäneet kokonaan hyväksemme, vaan uimme ja ruokailimme. Selkäsaaren kummelia emme mitenkään tahtoneet saavuttaa. Kuuma oli auringossa noin 50 o, kajuutassa 27 o. Kansi niin kuuma ettei tahtonut voida jalallaan astua. Ikävää oli kellotella yhdessä paikassa koko päivän. Illemmalla 4n aikaan oli taas vähäsen tuulta SW mutta tyventyi pian. Aloimme olla n. 7 km päässä kun aloimme soutaa, minä noin 2000 aironvetoa Ammi n. 500 ja Aliina n. 1500 aironvetoa. Alkoi hiljaa tuulla Nstä ja pääsimme myötätuulella lopun matkaa verrattiin paljon nopeampaa kuin soutaen. Laskimme ankkuriin Mustalaissaaren rannalle ja kävimme maihin. Ankkuriketju oli kuitenkin joutunut ehkä mutkalle koska katkesi ja löysin Kajavan rannalta. Tuuli yltyi ja kääntyi

6.7. vähitellen ONOhon. Klo 1 yöllä lähdimme takaisin, tällä kertaa kaksin purjein, sillä Lauri Hannikainen lähti Tiirallaan kanssamme Luhankaan. Hänen seurassaan oli veljensä Tauno. Kajava oli tarttunut menetettyään ankkurinsa Aavarannassa ja kun se oli sidottu Tiiran perään verrattain lujasti pohjaan kiinni ja oli työlästä saada sitä irti. Tiira pääsikin ennemmin lähtemään ja vasta jonkin ajan jälkeen Kajava kun klyyvari ensin oli saatu paikoilleen. Tuuli ONO verrattain tanakka, lämmin ja iso omituinen sadepilvi pohjoisella taivaalla, joka kuitenkin painui When eikä kastellut. Kajava lähti luovimaan ja teki tehtävänsä erinomaisen hyvästi. Pääsimme paljon korkeammalle kuin Tiira ja oli meillä Selkäsaaren kummelin kohdalla jo niin paljon etumatkaa, että aloimme odottaa Tiiraa. Päivä nousi iloisen tuulen merkeissä ja juhlamielin kulkivat molemmat pikkualukset peräkkäin Selkäsaaresta Haapasaloon päin nousevan päivän kullatessa leveitä selkiä. Ihanaa oli ajo. Nousimme verrattain korkealle ja saimme seuraavalla käännöksellä laitaisen tuulen jota lasketimme uljaasti tuulen yhä yltyessä niin että vaahto keulasta ja perästä kohisi. Iso lohi tarttui Hannikaisten veljesten lohiuistimeen ja poikien oli alettava lohestaa joka kuitenkaan ei onnistunut tällä kertaa. Liian oli suuri mötkäle mahtuakseen suurimpaan haaviin mitä oli saatu. Pois pääsi ja eikö kumma jos sitä seikkaa harmiteltiin kun Judinsalon laidassa Joensuun saaren kummelin kohdalla heidät tunnin verran odoteltuamme jälleen tapasimme ja laskimme heidät ohi. Tuuli yltyi yhä ja kääntyi vähitellen NNOhon. Saimme siis luovia ankarasti Vuoksensalmessa ja aamulla 7 aikaan laskimme ankkuriin Kotkatsalon kupeeseen jossa keitimme kahvit. Iloisella tuulella ja reippaalla mielellä luovimme Kotkatselkää ja vantit ulvoivat meripoikien musiikkia. Pian laskimme ”lintumme” Hettulan lahteen Haapahonkasen suojaan. Emäntien kahvitettua ja syötettyä meitä sen päivän lähdimme illalla klo 9 käymään Rauhalassa postia hakemassa ja sieltä Judinsalon Hivusillalle Hannikaisen muita poikia vastaan, joiden piti tulla Suomi-laivassa seuraavana yönä. Tuuli NNO jokseenkin voimakas. Tiira oli etevämpi kulkemaan myötätuulessa ja jollen hevosmiehen tavoin olisi nykinyt halkaisijaa aina silloin tällöin tuuleen, olisin ehkä jäänyt jälelle. Mutta ilahuttavan hyvin pysyimme yhdessä ja saimme Judinsalon kupeella nauttia suurenmoisesta laitatuulesta, joka kuljetti meitä niin että vesi pyrysi ja jäipä eräs höyrylaivakin jälelle. Se oli yön hiljaisuudessa iloista menoa. Samalla sekunnilla saavuimme Hivusillalle ja kävimme ankkuriin Hivulahden perimmäiseen sopukkaan, jossa kaiken hilpeyden vallassa keitimme kahvit. Klo 3 yöllä menimme maate ja klo 1/2 5 aamulla heräsimme Suomi-laivan laineisiin. Ilmari ja Arvo Hannikainen seisoivat sillalla ihmetellen ”lintujamme” jotka olivat ”nalkissa” lahden pohjassa. Kun ensin olin unisen olemukseni työntänyt kajuutan kattoluukusta esiin, huomasin ensin sillalla olijat ja sitten Lauri H. nosti vieläkin unisemman päänsä ja kolmanneksi huomasimme molemmat, että taivas oli pilvessä ja metsä raskaasti ympärillämme kohisi. Ja välillämme syntyi seuraava uninen keskustelu: Mennäänkö niitä nyt hakemaan, vai mennäänkö maata? En tiedä, oli vastaus. Mutta sillalla olijat ilmoittivat, että ankkuri nostettiin järven pohjasta ja Tehillä puhaltaa kamala tuuli. Suomi-laivassa matkustajat olivat merikipeitä jne. Mutta minua väsytti niin tavattomasti jo kolmen vuorokauden yhtämittainen valvonta että ehdotin veljeksille laivasillalla että mennään pojat maata nyt vaan, tuulkoon ja rymisköön. Mutta kannatusta en saanut, piti lähteä vaan ja toin venheeseeni Arvo H:sen. Meillä oli edessä kova luoviminen myrskyisessä tuulessa täysin purjein. Ja kaikella onnella sitä siihen rauhalliseen poukamaan saavuttiin. Oli heinäkuun 7. ja vietin 33:n ikävuoteni päättymistä. Tuuli yltyi koko päivän ja katsellessamme suurenmoisen Päijänteen seutuja korkealta Vankovuorelta, ehdotin Ilmari H:lle,että jäisi luoksemme yöksi ja vasta huomenna lähtisi veljiensä kanssa purjein Aavarantaan. I.H:n piti näet samana päivänä vielä matkustaa takaisin. Kotkatselkä oli yltäyhensä vaahdossa niin kuin koski ja hurjana myrskynä puski itäinen tuuli kuljettaen etelänilmoilla valtavia ukonpilviröykkiöitä. Mutta ei sanonut I. H. voivansa jäädä. Klo 2 purjeet ylös reivattuina ja puolen tunnin päästä olimme Lylylahdessa Judinsalossa, mutta mikä hirmuinen meno. Lauri H. sanoi venheensä vavisseen ja pelkäsi aluksensa hajoavan. Puomasin halkaisijan myötätuulessa tuulen puolelle mutta kerran sattui että tuuli pääsi sen toiselle puolelle ja oli rikkoa puoshaan joka sen jälkeen jäi vääräksi. Aallokko oli suuri ja terävä. Ei sanonut Lauri H. enää uskaltavansa tehdä paluumatkaa, mutta tehtiin se kuitenkin uitua ja levättyä. Kovasti repi tuuli reivattua purjetta ja oli aivan kotikynnyksellä kaataa venheen, mutta kotiin vaan päästiin. Saatiin ruokaa ja olinpa nukkua pöydän ääreen väsymyksestä. Illaksi tuuli asettui paljon. H:n veljekset nostivat purjeensa uudelleen ja lähtivät hiljaiseen iltaan. Kauas kuului heidän reipas eläköön-huutonsa, purje pieneni pienenemistään ja hävisi salmien taa. Muisto jäi yhteisistä retkistä. Yhdessäolosta muisto, joka ei tahtonut muille ajatuksille sijaansa jättää.

8.-19.7. Pikku purjehduksia pääasiallisesti Kotkatselällä.

20.7. Lähtö Jyväskylään konserttimatkalle. Tuuli N, joskus lenseä, joskus kova. Lähto klo 3 ip. Luovailimme ensin tasaisessa lenseässä tuulessa Vanhanselkää, olimme jo aikeissa mennä Taivassalon itäpuolitse, kun meille kuitenkin alkoi tuntua pääsy länsipuolitse turvallisemmalta. Taivassalon kohdalla alkoi jo hämärtää ja laskimme Sammalsaaren kupeelle illalla teen keittoon, jonka jälkeen Ammi meni maata. Jäin yöksi purjehtimaan ja auringon noustessa olin Kouturin kärjessä. Siitä oikaisin karista pohjois-Vanhanselkää myöten Kuminasalon kupeilla – verrattain hiljaisessa, mutta silti tasaisessa yötuulessa yhä – ja salmissa porhalti Suomi-laiva ohi antaen meille aikamoisen aallokon, mutta ihme kyllä, ei Ammi siihen herännyt. Heräsi vasta lähellä Kärkisiä. Kärkisissä oli ilkeä purjehtia tällä kertaa. Maat suojasivat tuulelta, mutta yltymään päin kun se oli, heitti se saarien takaa silloin tällöin aika mustia vihuria. Ajoimme Kalliosaareen aamiaiselle jossa otettiin valokuva.

21.7. Tuuli edelleen N, sangen vaihteleva. Rutaniemen kohdalla verrattain heikko yltyen Ristinselällä ja Muuratsalon kupeella aika navakaksi vihuriksi, jossa sai istua silmat pyöreinä. Aikamoinen aallokko hidastutti kulkua. Pääsimme Säynätsalon kupeelle josta laskimme suoraan Ison Poron laitaa myöten keskeltä karikkojen Vuoritsalon eteläkärkeen ja aina luovien siitä – luovien, syöden ja piippua poltellen – aina yhä ahtaammiksi käyviä salmia myöten viimeiselle selkäpahaiselle ennen Jyväsjärveä. Matkalla, Vuoritsalon etelänokassa kohtasimme purjehtijan, joka laski myötäistä etelään päin. Päästyämme viimeiselle selälle saimme hetkeksi laitatuulen ja lasketimme – herran poika kun se pitkän luovimisen jälkeen tuntui hauskalta – hilpeätä vauhtia Kultalaan Helojen luo. Hela huomasi jo kaukaa ja alkoi tulla rantaan, mutta mikä riivattu siinä lienee ollut, niin enpä vaan saanut venettä siltaan, sillä niin pian kun yritin, niin se alkoi ajelehtia matalalle hiekkarannalle ja pari kertaa jo siihen töksähti. Yritin uudestaan, vaan yhtä huonolla tuloksella enkä pääse siitä oikein kunnolla selville, mikä sen vaikutti. Ankkuroimme siis sillan viereen ja kuljimme venheellä maissa. Yöt nukuimme kajuutassa, niin kuin tavallisesti pitkillä matkoilla ja meillä oli siellä aina niin kotoista ja hauskaa. Pari päivää näillä mailla oltuamme ja annettuamme Jyväskylässä ulkoilmakonsertin. Lähdimme takaisin 24.7. mukanamme taidemaalari Joonas Heiska, ensimmäisellä purjehdusmatkallaan. Tuuli N, heikko. Lähtö klo 12 päivällä. Alussa tuuli joltisesti, mutta tyveni kerrassaan Poronselällä, jossa Heiska hautovassa auringonpaisteessa alkoi fantiseerata, että ollappa hänellä mukanaan nyt ne vesisukset (hänellä on sellaiset, on niiden keksijä) niin hän vyöttäisi köyden ympärilleen ja lähtisi hinaamaan alusta pitkin Päijänteen sileätä pintaa ja Kaima-laivassa, joka tuolta juuri tulee, olisivat ukot ihmeissään. Löisivät kohta kättä ja uskoisivat että siellähän on Piru omassa persoonassaan (Heiska on kyyssänä (?)) venettä hinaamassa ja vettä myöten kulkemassa. Olisi melu aikamoinen paikkakunnalla ja Suomessa syntyisi vähitellen huikean fantastinen fliegende holländer-tarina. Kaima pyyhälti ohi ja Kajava näytti sille takapuoltansa, sillä tyvenessä se ei luonnollisesti perää totellut vaan kääntyili minne vaan. Säynätsalon kupeessa saatiin vähän tuulta ja ajoimme huolimatta reimareista ja omasta tuntemuksestani näillä vesillä Kajavan hiekalle Säynätsalon sivussa. Hautova auringonpaiste vaiko yhtämittainen nauraminen lienee järkeni sokaissut. Koko sen päivän purjehdimme ja saavuimme yöksi Heinosniemen rantaan ja laskimme ankkurin. Muuratsalon kupeessa puski jonkinmoinen myötälaitainen (lenseä tuuli) Muuratsalon eteläpäästä. Naapurisaarien kohdalta ei tahdottu päästä minnekään sillä Ristinselältä tuli meitä vastaan SSO tuuli, yhtä vahva ja jouduimme tällä kohdalla kahden erisuuntaisen tuulen yhtymäkohtaan. Se tuntui kummalliselta ennenkuin se huomattiin. Pääsimme Tarvaannenään päivälliselle. Heiska nousi maihin, piirteli luonnoksia kirjaansa ja otti valokuvan. Illan tullen jatkettiin matkaa, eikä vaikka yritin käyttää maatuulia hyväkseni päästy montakaan kilometriä.

25.7. Aamulla aikaseen ylös. Purjeet nostettiin, samoin ankkuri ja niin lähdettiin hiljaisissa henkäyksissä etenemään Kärkisten salmia kohden. Aurinko paistoi täydeltä terältä pilvettömällä taivaalla, luonto oli kuin juhlavalaistu ja aivan verkkaan kulki venheemme, jotenka siis Heiska sai verrattoman käsityksen nopeasta purjehtimisesta 1. matkallan. Neitsyensaarilla käytiin ja siitä hiljalleen taas eteenpäin, kunnes puolenpäivän aikana milloin purjehtien, milloin soutaen tahi meloen saavuimme Pärnäsaareen, jonne menimme uimaan. Se virkisti paljon. Aamiainen syötiin ja laitettiin purjehtivassa venheessä eikä tuuli hommia häirinnyt ja kun oli tullut iltapäivä ja aurinko yhä helotti ja poltti emmekä missään saaneet suojaa, menimme Koutturiin vielä toisenkin kerran uimaan ja laskimme Ammin kanssa sileältä rantakiveltä mäkeä veteen. Se oli hauskaa hommaa. Kouturissa Heiska valokuvasi Kajavan uudestaan, jonka kuvan tähän oheen liitän (kts. Ylh. !!! TT). Paljon sitä tänä kultaisena päivänä filosofeerattiin, vitsailtiin ja naureskeltiin, vuoroin taas nukuttiin (Heiska veteli hirsiä keulassa halkaisijan alla ja Ammi kajuutassa) vuoroin valvottiin, mutta eteenpäin, joka olisi näin purjevenheen kuntoa näyttäessä ollut pääasia, ei vaan päästy. Illemmalla, päivällistä taas venheessä syötyä, aloin soutaa ja päätin, että tänä iltana soudetaan Selkäkuivasen ohi ja siitä edelleen Taivassaloon, jossa yövytään. Kauan vetelin kuin vihan tiestä. Selkäkuivanen oli jo vieressämme ja siitä edelleen tahdoimme päästä, mutta sittenpä tulikin pelastaja. Alkoi käydä hiljainen viima N:stä joka jokseenkin nopeasti yltyi ja myötätuuleen hyvin hauskalla vauhdilla lasketimme Ammin jo kajuutassa unia vedellessä Taivassalon ja Vuorisalon ohi ja siitä 26.7. edelleen yötä myöten Vuoksensalmen siltaan asti, jossa panimme pannun tulelle, vaikka viimeiset oli tuutissa ja Heiskan kanssa ryyppäsimme aamutuimaan monet kupposet kahvikultaa. Aurinko nousi, itäinen taivaanranta kylpi kullassa ja kaukaa yli Kotkatsalon häämöttivät Onkisalon juhlalliset piirteet. Sinne oli matka, mutta yötuuli kuoli taas ja melkein tyvenessä saavuimme aamulla 6-7 aikaan rauhaisaan lahteemme Hettulan peltojen alla. Ammi lähti maihin ja Heiskan kanssa jäimme venheeseen vielä nukkumaan ja odottelemaan aamiaista. – Mutta tulipa hetki, jolloin sain Heiskalle näyttää, miten sitä purjehtienkin mennään:

28.7. puhalteli navakka eteläinen . Lähdin Heiskaa saattamaan Judinsalon siltaan ja lasketimme hyvää vauhtia pitkin Kotkatselkää laitaisessa ja vene asui sievästi kallellaan. Heiskaa jo pelotti ja pyyteli, että löysäisin skuuttia. Hätää ei ollut ensinkään, olihan vaan hyvä tuuli. Sauselällä oli jo hiljaisempaa ja luovien saavuimme Hivusillalle ja laskettiin ankkuriin vastarannalle. Jo kolmelta yöllä tuli Wellamo ja herätti meidät: Heiska pyrki maihin ja laskinkin hänet Hivusillalle, josta lähdin purjehtimaan yksin Onkisaloon. Olin jo Vuoksensalmella kun Suomi-laiva ajoi pitkin Souselkää ihanana kesäaamuna aaltojen kimmeltäessä.

Näihin Kajavan purjehdusmatkoihin liittyy ikäväkin muisto. Väinö Siikaniemi ja Oili (Olga) Silventoinen olivat tulleet luoksemme. Oli pohjoismyrsky kun he tulivat, enkä ollut Kajavalla heitä vastassa. Seuraavana päivänä 30.7. lähdimme Kajavalla Kivilaaksoon saatuani kuulla, että appeni Pekka Silventoinen oli kuollut.
Kuljetimme naisia vielä Rauhalassakin postin kanssa ja sieltä hiljaisella tuulella tultua vasta asian ilmoitimme. Tuli lähtö L:rantaan ja Kajava jäi pitemmäksi aikaa lepoon, jolla ajalla Aliina ja Hettulan vanha isäntä sitä hoitelivat.

Elokuun lopulla Kajava ajautui kovassa lounaismyrskyssä rantaan ankkureineen ja raskaine riippoineen. Onneksi se ei kerinnyt siinä kauan olla ennenkuin huomasin. Perään ilmestyi pieni vuoto, jonka Kajava sai lyödessään peränsä kiveen. Aliinan ja vanhan isännän avulla kiskottiin Kajava taas omalle ankkuri paikalleen ja jäin yöksi sinne. Korkea aallokko keinutteli venhettä, tuuli ulvoi vantaissa ja taklingeissa, pilvet taivaalla ajelivat toisiaan hurjaa vauhtia pimenevässä illassa. Sytytin lamppuun valkean ja aloin lukea selälläni maaten aina silloin tällöin vilkaisten kajuutan ikkunasta tahi kattoaukosta ulos nähdäkseni pysyikö vene paikallaan. Vihdoin nukahdin rauhalliseen uneen, mutta heräsin kuitenkin vähän väliä. Vene pysyi kuitenkin paikoillaan eikä enää ajautunut.

15.8.-19(14?).9. metsästellessä.

21.9. Lähtö Luhangan Onkisalosta. Aamulla satoi aikalailla ja puhalti navakka luoteinen. Jo edellisenä päivänä oli lähtövalmisteluja tehty, mutta sateen vuoksi siirretty matka tähän päivään. Hyvästeltyä rannalla Hettulan väki nostimme kastuneet purjeet klo 11, panimme monet tavarat ja purtilot paikoilleen kajuuttaan, eturuumaan ja penkeille ja aloimme tehdä lähtöä kolmisin Ammi, minä ja Panu, niin kuin oli tultukin. Luovimatta pääsimme vastahankaisessa Kotkatsalmeen , josta luovimalla eteenpäin aina Souselälle asti. Suuret, voimakkaat aallot ajautuivat ärjyen vastaamme Souselältä, tuntuivat kuin olisivat nielleet pienen venheemme, mutta sievästi nousi purtemme aallokossa ja voimakas tuuli auttoi menoamme aika lailla. Saimme Judinsalon Ristiniemessä kääntää myötälaitaiseen ja siten hyvää vauhtia lasketimme halki vellovien vesien ja päivän kirkastuessa yli Judinsalon selän Tehille ja saavuimme Tehinniemeen klo 1/2 3 p. Hannikaiset olivat jo poissa ja Aavaranta oli autio. Syksy oli maille tullut, vedet ja tuulet olivat kylmiä, koivun lehti oli kellastunut ja autioina kesäiset, ihanat muistojen rannat. Laskimme Tehinniemen toiselle puolelle kallioiseen rantaan päivälliselle. Ammi sen valmisti. Kova luoteinen, joka aamusta alkaen yhä oli kiihtynyt, puhalteli jo klo 3 aikaan päivällä kovina vihureina ja mietimme, olisiko purje reivattava. Katselin kaukoputkella eteläistä Tehinselkää ja kyllä se myrskyiseltä näytti. Reivattiin ja kyllä tuntui olleen syytäkin. Päästyämme ulapalle saimme aikamoisen tuulen, joka ajoittain puhalti myrskynä sadekuurojen keralla ja piti Kajavan keulaa joskus useita minuutteja veden alla. Tuntui vähän hirvittävältä. Kerran myrsky tempasi venheen aivan kallelleen, uitti isoa purjetta pitkän aikaa vedessä ja vei mukanaan Ammin sydvästin. Ammi pelästyi kovasti, käänsin venheen niin, että purjeet elivät pahimman tuulen aikana ja taas sitten jatkoimme matkaa hurjassa aallokossa, joka joka hetki tuntui syöksyvän ylitsemme ja joka kaiken lisäksi kovassa tuulessa oli vielä teräväpäinen. Minuakin alkoi pelottaa jo Tehin eteläpäässä, kun tulin ajatelleeksi, että jos suuri aalto lyö ylitsemme takaa niin hukkuminen on varma, kun istuinlaatikko ei ole itsestään tyhjenevä. Panu läähätti ja vapisi kajuutassa viheriäin silmin. Leikki tuntui olevan kaukana. Onneksi emme pahoin kastuneet, oli myötälaitainen. Mutta jos kastuttu olisi pahoin, olisimme myös olleet tuhon omia juuri yllä mainitusta syystä. Ihanalta tuntui päästä myrskyn keskeltä pienemmän Selkäsaaren suojiin, vaikka emme maihin päässeetkään. Panu-parkaa enimmän kävi sääli, sillä hän ei uskaltanut venheeseen tarvettansa tehdä. Yövyimme tähän. Aurinko oli jo mennyt mailleen. Saaren puut jo melkein alastomina notkuivat myrskyn käsissä; yritimme mahdollisimman lähellä rantaa laitella teelekkeitamme (?) kuntoon ja sen saatuamme vaivuimme rauhalliseen uneen pienessä kajuutassamme.

22.9. Käytyämme Linnansaaressa jatkoimme matkaa samassa tuulessa NW, mutta tuuli heikkeni päivän mittaan ollen illalla verrattain lenseä. Erinomaisen iloisella vauhdilla ajoimme Sammalsaaren ja Tiuhaneen (?) kummelien ohi ja sama oli vauhti vielä Kelvenenkin kupeessa. Ajoimme tällä kertaa Hinttalan salmesta, mutta kartan epätarkkuuden takia jouduimme väärälle puolelle itse salmessa ja ajoimme hiekalle. Pian siitä irtaannuttiin, mutta häpeältä tuntui. Tuuli heikkeni yhä. Pulkkilan salmen toisella puolen purjehdimme taas täysin purjein ja olimme illan suussa Vääksyn kanavalla. Lotjien kera pääsimme kanavasta läpi ja hiljaisella vauhdilla purjehdimme loppumatkan Oinassaareen Väinö Hämäläisen huvilaan, jossa olimme yötä. Emäntä teki parhaansa meitä viihdyttääkseen.

23.9. saimme vielä aikamoista ryöppyä Vesijärvellä. Tuuli SSW, vihurituuli, ajoittain kova vihuri. Vastaaallokko, terävä ja vihainen nakkeli ylitsemme vettä aika runsaasti ennen kuin olimme Lahdessa ja olimmepa jo aikeissa lähteä suojanpitoon Enonsaareen. Käytyämme venerannassa yritimme ajaa perässämme venheen kelkkaa Rothsten’in vajaan, mutta kelkka perässä oli niin painava, ettei vene totellut enää peräsintä ja meidän oli jätettävä se touhu sikseen. Rothstenin rantaan emme kuitenkaan mataluuden takia päässeet. Nukuimme Kajavassa viimeistä yötä. Nautittuamme viluumme konjakkituutingin paneuduimme maata ja nukuimme rauhassa.

24.9. Kajava vietiin purjehdusseuran venevajaan, jossa se säilyy yli talven. – Kauniit on sinusta muistot jo yhtenäkin kesänä.

Toukok. 4 p:nä 1917 myytiin ”Kajava” elävien kuvien teatterin omistaja Adolf Pohjanheimolle Viipurista. Kauppahinta 1000 mk.

---

Lokikirja purjevenettäni Kajava II:sta varten kesällä 1917. TK

12.5.17 Maaliskuun lopussa hankin itselleni uuden suuremman venheen, jonka nimenä minun aikanani tulee olemaan Kajava 2 (II). Vene sijaitsee tällä kertaa Porissa ja on sen omistajat olleet:
1911-16 ?
16-17 maist. Alfr. Brandt
Kajava 2 mitat ovat:
suurin pit. 9 m
suurin lev. 2.23 m
paino 2183 kg
kulkemissyvyys 1.6 m
purjepinta-ala: isopurje 33 m2 keulapurje 11.7 m2 yht. 44.7 m**2

Vene varustettu 700 kg painavalla rautakölillä ja viidellä purjeella (Isopurje, halkaisija, myrskypurje, ballongi ja spinaakkeri). Venheen on konstrueerannut G. Stenbäck. Rakennettu 1911. Lippu samanlainen kuin Kajavalla mutta tähti (viisikanta) on täyteläinen. Kajava II:n entinen nimi on ollut Astrid. Vene on varustettu 4 hengen maattavalla kajuutalla. Kajuutassa on sitä paitsi lukolla varustettu pöytäkaappi ja hylly. Kiintonaisina osina venheessä on sitä paitsi pohjavesipumppu ja n.s. trallit kajuutan ja istuinosan penkeillä sekä istuinosan lattialla. Ostettaessa seurasi venhettä sitä paitsi:

• 1 kompassi (väkiviinassa)
• 1 ankkuri ja ketju
• 3 lyhtyä
• 2 laitasuojustinta
• 2 patjaa
• 1 pari airoja
• 1 puoshaka
• varaköysiä
• 1 reivikierrin
• 1 pelastusrengas
• 3 signaalilippua
• 1 spinakkeripuomi

Venheen istuinosa tyhjentyy itse kahden tyhjennysreiän kautta.

5.6. Sain illalla höyrylaiva Wellamon kapteenilta tietää, että Kajava II oli saapunut Lahteen, jotenka lähdin Wellamo-laivalla matkalle.

6.6. Kajava (2) lepäsi komeana pitkässä rautatievaunussa Vesijärven asemalla ja odotti vesille laskua. Maalari tuli vetämään pohjaväriä klo 2 ja klo 3 alkoi laskenta. Tuuli N, kova ja sateinen. Kajava saatiin sinä päivänä tapulin päälle rautatievaunun viereen ja jätettiin siihen. Syynä oli se, että laskijat olivat läpikastuneita yhä yltyvästä sateesta. Tuuli kiihtyi päivän mittaan yhä, jotenka oli onni, ettei venettä vesille saatu. Illalla oli tuuli myrskyinen.

7.6. Päivä edelleen myrskyinen ja sateinen. Kajava laskettiin maan tasalle.

8.6. Kajava laskettiin veteen. Iloisin mielin se näytti sinne menevän. Pelästyin vaan, ettei peräsin hurjassa menossa perä edellä olisi päässyt vahingoittumaan, mutta kaikki kesti oikein hyvin. Masto pantiin paikalleen ja minut saatettiin erään Jämsänkoski-nimisen lotjan perään rikkaamaan. Aallokko oli vielä suuri. Tuuli N. Minua auttoi maist. Multamäki. Kajava oli sidottu uudella sormenpaksuisella köydellä lotjan perään, mutta nuora pian katkesi ja Kajava pantiin lenkki(?)köyteen, joka saatiin proomusta. Se sidottiin liian lyhyelle ja aallokko nosti kerran Kajavan keulan lotjan perää korkeammaksi ja heitti sen proomua
vasten, jolloin keulapuomin vesijuko (?) katkesi ja rikkaus jäi kesken. Sain Mankala(?)-laivan hinaamaan Kajavan moottorisiltaan, jossa oli suojaisempaa. Mutta ennen kuin siellä oltiin niin siinä oli leikki. Laiva ei saanutkaan ajaa siltaan kiinni vaan sen piti jättää minut n. 20 m päähän sillasta, josta tuulen mukana sain ajelehtia siltaan. Tuuli oli siksi kova, että Kajava sai tällä lyhyellä välimatkalla jo melkoisen vauhdin. Puoshaoin yritin ottaa vastaan mutta raskasta alusta ei niin äkkiä hillitä. Sen verran sain itsestäni voimaa irti että vauhti pysähtyi mutta peukalo sattui joutumaan puoshaan ja vantin väliin ja rikkoutui luuta myöten. Mitäs siitä. Sain kuitenkin panna liikkeelle kaiken voimani, ennenkuin vene oli hallussani ja saatuani sen keulan lopulta kääntymään pilttuuseen ja kaikin voimineni sitä vedettyä pilttuusillalta, katkesi vielä loppujen lopuksi lauta altani, lauta jalkojeni alta ja putosin veteen umpisukkulaan mielessäni kuitenkin hammasta purren ajatus, että vene ei käsistäni pääse. Pian olin taas pilttuusillalla ja Kajavan vantit käsissäni ja pannen viimeiset voimani liikkeelle sain kuin sainkin Kajavan kytketyksi pilttuuseen. Ja kyllä minä sen junkkarin sitten monella köydellä siihen solmisin, niin että vaikkapa olisi puhaltanut hirmumyrskyn tuuli, ei se olisi käsistäni enää venettäni vienyt. Vesijuko (?) korjattiin ja loppurikkaus suoritettiin ilman sanottavampaa kommellusta. Sangen suloiselta tuntui omassa tilavassa kajuutassaan pukeutua kuiviin vaatteisiin. Olin viekoitellut maist. Multamäen ja tuom. Lehtosen mukaani. Eväitä tuotiin ja matkaa valmisteltiin ja klo 10 vaille 7 illalla tapahtui se historiallinen hetki, niinkuin Lehtonen suvaitsi lausua, että lähdimme Vesijärveltä tuulen, joka oli silloin jo lenseä, pullistaessa purjeita ja venheen alkaessa kallistua. Suurenmoinen oli tunne istahtaa ruotelinsa viereen ja antaa maitten hyvällä
vauhdilla jäädä jälelleen ja on vene komennettavanaan, joka tottelee herransa pienintäkin käskyä, kevyesti kuin valkea joutsen liitää halki vedenpintojen. Pojat olivat riemuissaan. Asettelin housujani, paitojani, sukkiani ja vaatteitani kuivamaan isoonpuomiin riippumaan ja aloin syödä, ensi kertaa sinä päivänä ja kyllä se ruoka maistuikin. Luovimme hiljaisessa tuulessa Vesijärvellä, joka tyvenemistään tyveni. Kun oli jo aivan tyven, päätimme yöpyä purjehdittuamme suoraviivaista matkaa n. 14 km 6 tunnissa.

9.6. Aamula klo 5 herätti tuomari meidät valittaen että hänellä oli pirun kylmä yö ja kiire takaisin Vesijärven kanavalta Aallottarella. No mennään sitten. Sangen hiljaisessa tuulessa nostimme purjeet ja ankkurin ja olimme klo 8 aamulla kanavalla, jossa Lehtonen ja me Multamäen kanssa jatkoimme matkaa ensin syötyämme, pitkin Päijännettä Harmoisten lahteen saakka sinä päivänä. Multamäki, joka edellisenä päivänä oli ollut vähän sairas, oli tänään virkku ja hyvällä tuulella ja iloitsi hyvästä menosta, jota meillä oli paikka paikoin. Kevyesti ja sirosti kiitikin Kajava sinä päivänä pitkin Päijänteen pintaa. Tuuli verrattain heikko, keskellä päivää vähän parempi. Omituisen näyn tarjosi meille Tehinselkä: ihan tyven, ainoastaan heikko sileä maininki kävi vedessä. Pelkäsimme jo joutuvamme toisen kerran yöpymään, mutta päästyämme selälle kuljettikin tuuli purttani aika lailla. Ei aikaakaan kun olimme Linnansaaren kohdalla, joka valokuvattiin, mutta siihenpä sitä melkein jäätiinkin. Varpusenlinnan selkä oli aivan tyven, sen yli spinaakkeria apuna käyttäen pääsimme vasta illalla myöhään ja kun Harmoisten lahdessa ei tuuli käynyt vähääkään pidimme edullisimpana, että Multamäki lähtee soutuvenheellä maihin ja minä käännän purteni kotia päin. Saimmekin soutajan johon Multamäen tavarat sijoitettiin ja erosimme siten. Olin siis yksin omassa veneessäni matkalla pientä sievää kotiani kohden Luhangassa, yksin saan käyttää hyväkseni sen hyviä ja pahoja puolia. Alan korjata purjeita, panna liisteitä (?) paikoilleen yötuulen hiljalleen kuljettaessa minua yli Varpusenlinnan selän. Aurinko on jo noussut kun haen itselleni mukavan ankkuripaikan Kukkaron kupeella ja käyn pitkäkseni jättäen matkan jatkamisen huomisen päivän laskuun. Mihinkäpä kiirettä purjehtijalla ? Suoraviivainen purjehdittu matka tänään n. 65 km. Aika 20 tuntia.

10.6. Sunnuntaiaamu. Herään klo 8 ja alan kohta suoriutua matkalle, sillä minua odottaa oma Ammini ja Sinikka-tyttö. Aivan tyven. Tehinniemi on n. 6 km päässä, jossa minun ensin piti poiketa. Ensin käännyttyäni tyvenessä sinne tänne pääsen vähitellen eteenpäin ja alan pestä venheeni kantta. Siinä huhtoessani kompastunkin ja pudotan veteen vastaostetun ämpärini. Mikä harmin paikka ja kirous, kun sankoja ei muutenkaan talossa ole ja senkin vaivaisen piti järven pohjaan joutua. Alan harmissani vielä siitäkin, kun en eteenpäin pääse, huutaa: Han-ni-kai-nen, monta kertaa kovalla äänellä. Hetken perästä lähteekin moottori Aavarannasta ja seuraan sitä kaukoputkellani sen kulkua. Näen että se kääntyy toisaalle ja katoaa sinne ja minä jään taas yksikseni olemaan niin kuin ”ukkosen tappama pirun raato”. Huudan vielä, mutta ei mitään apua ja vasta siinä klo 2 paikkeilla olen Aavarannassa ja saan virkistyksekseni kahvia aika annoksen. Alkaa tuulla – tietysti, kun sitä ei tarvita – mutta klo 4, kun taas lähden, on aivan tyven, joka nyt on niin helkkarin luonnollista. Ennen Oinassaarta teen jos jonkinnäköisiä keikauksia ja vasta saaren kohdalla aloin saada tuulta SSO. Merkillistä, että tuuli tällöin saavutti minut ja minä vuorostani jonkin ajan kuluttua saavutin taas tuulen ”alun”. Jälessäni tuuli, edelläni ei. Tämä tapahtui Selkäsaaren kohdalla. Sain kuitenkin pian toisen ”bris’in”, jolla purjehdin Judinsalon kohdalle, mutta sitten alkoi tyven. Tuskin huomattavaa vauhtia lähenin Joensuunsaaren länsipuolella olevaa kalliota lakkaamatta tarkastellen kukertavaa koirasteirtä, joka päästi hyvin lähelle. Tässä oli minulla kaukoputki hyvänä apuna ja hauska oli seurata teiren eri asentoja: kukerrusasentoa pyrstö pystyssä ja siipien kärjet maata vetäen ja suhauksia, tappeluasentoa. Aloin soutaa päästäkseni tuuleen, jota huomasin olevan Souselällä. Sain sinne päästyäni erittäin iloisen vauhdin laitatuulessa, mutta sitä ei kestänyt kauan. Kiiskensaarelta sain taas ottaa airon käsiini ja laskettelin Kotkatselän Lylylahdessa vielä sangen iloisesti. Selkäsaarien luona vauhti taas väheni ja loppumatkan puolinukuksissa sain soutaa taas. Perillä yöllä klo 3. Matkan pituus n. 37 km. Purjehdittu aika 17 tuntia. Tämän jälkeen on Kajava II tullut asunnokseni, jossa yleensä oleskelen ja yöni vietän. Kajuutan katto kyllä vähäsen (eikä niin vähäsenkään) vuotaa, mutta sateella täytyy nukkua keskellä lattiaa. Kaikki menee hyvin mukiin, kunhan vaan riittää tyytyväisyyttä.

14.6. Käynti Hettulassa Ammin kanssa. Mennessä tyven, tullessa heikko S.

17.6. Kivilaakson vanhan isännän, Lehmolan isännän ja Kivilaakson Juuson kanssa ”koettamassa” Kajavaa Kotkatselällä. Koetus onnistui huonosti sillä luotin liiaksi taitamattomaan väkeen.

19.6. Ukonilma. Ilma hikevää ja paksuja pilvenmöykkyjä kierteli taivaan laella. Olen Kajavalla ja kuuntelen aikamoista jyrinätä läntisellä taivaalla. Metsän läheisyys esti minua kuitenkin näkemästä itse pilven kulkua, kun Kajava on ankkurissa ja tuuli idästä päin. Ikäänkuin pahaa peläten käyn kuitenkin tarkastamassa, onko ketju suorassa. Ilma tuntuu lähenevän. Pilvet yhä läntisellä taivaanpuolella sakevat ja ilma on pimeä. Tuuli on yhä idässä ja alan olla jo puolittain varma siitä, että ilma menee ohi. Pilvissä leimahtaa ja komeat jyrinät seuraa. Jätän Kajavan sateen varaan korjattua kaikki siltä varalta, että tulee suuri sade. Tuuli on yhä idässä. Pääsyyni siihen, että tällä arveluttavalla hetkellä jätin Kajavan oli se, että tiesin naisväen maissa pelkäävän ja kiiruhdin heidän luokseen. Meloin venheen rantaan ja vedin maalle. Pudotteli jo suuria lämpimiä sateenpisaroita kunnes aivan yht’äkkiä alkoi kuulua tavatonta kohinaa metsästä. Luulin sateeksi ja kiiruhdin kotiin, mutta sadetta se ei ollut vaan oli länsituuli, tuuli niin tavaton ja suoraan sanoen kamala, etten milloinkaan ole sellaisessa ollut. Onneksi oli se toki maan päältä. Tuskin olin päässyt kotimme tuvan ovesta sisään, kun tuuli jo lennätti Sinikan kylpyammetta niin, että kolina kuului ja uhkasi nostaa pienen huvilamme perustuksiaan myöten sijoiltaan. Vapisevin sydämin asetuin ikkunan viereen seuraamaan Kajavan kohtaloa. Ei aikaakaan kun näin Kajavan, niinkuin näytti että siinä rytäkässä meni metsän puitakin, hurjaa vauhtia ajautuvan tuulen mukana päinvastaiselle puolelle ankkuriaan. Nyt se meni, ajattelin, kolhiintuu mennessään Nuottaluotoon ja tuuli ajaa sitä vasten Onkisalon kivisiä rantoja, jossa sen parin tunnin perästä säpäleinä löydän. Tunnen kalpenevani ja sydän lyö tavattomalla voimalla. Mutta juuri sinä hetkenä, jolloin mielikuvituksessani jo näen Kajavan hurjaa vauhtia hirmumyrskyllä ajautuvan Nuottaluodolle, se pysähtyikin yht’äkkiä ja jäi siihen. Riemuitsin hetken, mutta silmä kovana seurasin sen liikkeitä ikkunasta ja urhoollisesti se kesti koko sen tavattoman tuulen painon, joka sen ankkuriketjua jännitti tavattomiin. Kun rajuilma vihdoinkin loppui, lähdin kohta katsomaan, mitä vaurioita se oli Kajavalla aikaan saanut. Kuvittelin, että tamminen pollari oli ainakin murtunut tms. Ilokseni näin kuitenkin ettei mitään vahinkoa ollut tapahtunut. Ainoa seikka, joka oli toisin kuin lähtiessäni, oli että hepo oli suistunut jaloiltaan ja iso purje oli dirkkien varassa. Pollari oli aivan entisellään eikä mitään erinomaista ollut tapahtunut huolimatta siitä jysähdyksestä joka oli Kajavassa silloin käynyt kun ankkuriketju yht’äkkiä sen hurjasta vauhdista pysähdytti. Kiitos erinomaisen ankkurin, vahvan ketjun ja savipohjan, jossa ankkuri pääsi sen verran liikkumaan, ettei yhtäkkistä ketjun kiristämistä tapahtunut.

21.6. Käynti Aavarannassa täti Hannikaisen 50-v.päivillä. Alussa oli puhe, että lähtisin sinne Kivilaakson Juuson kanssa, mutta kun Juuso ei saanut mistään polkupyörää päästäkseen sisarensa luona käymään Kuhmoisten kirkolla, ei hän lähtenyt, joten menin yksin. Lähtö klo 9 a. tuuli S. Kotkatselällä sain nauttia laitatuulesta mutta koko pitkän Judinsalon- ja Tehinselän sain luovia. Ruolahden kohdalla alkoi tuuli kiihtyä ja mielessä kammo vielä viimeisestä ukonilmasta, jonka juuri nyt kuvittelin uudistuvan, menin Ruoniemen taa mukamas säätä pitämään. Sitä minun ei tarvinnut kuitenkaan kauan pitää, sillä lähtiessäni niemen takaa ”kurkistamaan ilmaa” ei se sen ihmeellisemmältä näyttänyt, jotenka luovin rauhallisesti eteenpäin. Juuri ennen rantaan pääsyä asettelin ankkurin siihen kuntoon, että sen pian saan järveen. Keulapurje kuitenkin hairasi siihen kiinni ja heitti sen järveen. Minulle tuli aikmoinen kiire sitä pelastamaan ja pelastettua se tuli. Perillä 1/2 3 ip.

22.6. Klo 2 yöllä lähdin takasin tällä kertaa matkalle Jämsään Väinö Hannikaisen kanssa. Alussa purjehdimme verrattain huonossa tuulessa. Aamupuoleen tuuli kuitenkin yltyi niin, että meillä Judinsalon kohdalla oli hyvä meno. Tuuli S. Uusia reittiä kulki matkani Lehtiselkää ja Tiirisselkää myöten. Ja siellä Lehtiselällä, siellä oli sitten semmonen paikka, että vaikka järvi ympärillä lainehti niinkuin hyvällä tuulella ainakin, emme päässeet puoleen tuntiin kerrassaan minnekään. Ja kun me siitä paikasta soutaen lopulta irtaannuimme, saimme me niin hyvää tuulta, että vesi ympärillä pyrynä kävi kun selkä päähän asti laskettiin. Ja siellä sen Lehtiselän päässä oli sitten semmonen salmi, joka oli niin huonosti reimaroitu, että olimme ajaa venheeni kivikkoon keskellä laivaväylää. Simmottoa siellä oli. Matalia ovat Tiirisselän vedet ja huonosti kartoitettuja. Mielelläni olisin ajanut Tiirisselän pohjaan asti, mutta karttojen puutteen takia en uskaltanut ja niin ajoimme Läyskälän lahteen että keula kohisi. Olin huonolla tuulella ja harmistunut, kun en tiennyt milloin siitä mahdollisesti istutaan kiinni savimatalikolla ja siinä sitä tietysti myös pysytään. Klo 1/2 10 olimme Läyskälässä mitään erinomaista tapahtumatta. Lepäsin siinä ja söin. 1/2 12 lähdin takasin päin. Tuuli kiihtyi yhä ja verrattomalla vauhdilla kuljin yli Lehtiselän. Mustatsalon kupeessa vähän pidin tyventä mutta Souselällä puhalti kova, tasainen S. Luovimatta nousin Harsniemen yli ja ajoin komeata vauhtia kotia. Perillä 1/2 3. Aika 3 tuntia.

1.7.17. Telefoonitse sain tiedon, että ylitarkastaja Juho Koivistoinen odottaa minua Pihlajakoskella, josta jo keväällä lupauduin hänet purjevenheellä noutaa. Samana iltana lähdin häntä hakemaan ja pääsin matkaan vasta klo 1/2 9. Tuuli heikko S. Purjehdin yötuulissa, joka Judinsalon ja Kärppäsaarien välillä oli vähäsen parempi, mutta joka taas Pihlajakosken lahteen päästessä hiljeni epämääräiseksi sieltä täältä Tuulahtelemiseksi ja oli lopulta paksun sumun sekainen W. Perillä (ensimm. sillassa) olin vasta klo 2 yöllä ja siellä saatuani kuulla, missä laivasilta oli aloin hiljalleen luovia ja osaksi hinata venettäni perimmäiseen siltaan asti. Toivo-laiva porhalti ohitseni mennen tullen, aurinko nousi usvien päälle. Yritin hakea ankkuripaikkaa voidakseni hetken nukahtaa, mutta pohja tuntui joka paikassa olevan vetelätä liejua, johon ei mielellään ankkuria heittänyt. Kylmä oli, etenkin alkuyöstä. Klo 5 aikaan aamulla olin lopulta Pihlajakosken alla möljässä kiinni ja syötyäni paneuduin maata. Klo 6 aamulla heräsin siihen, että yläpuomi piti kitinätä ja huomasin silloin yötuulen lakanneen ja alkaneen aamutuulen SSOsta. Käänsin venheeni toisinpäin ja siinä mennä livahti tunti, jolloin katsoin sopivaksi jo mennä Koivistoisia herättämään.

2.7. Klo 1/2 9 aamulla nostin keulapurjeen, saatuani Juho Koivistoisen rouvineen venheeseeni. Alussa oli tuuli vastainen, piti siinä ahtaassa liejuisessa salmessa luovia ja jopa kerran näkyi mutakin nousevan venheen vanavedessä käännöksen kohdalla. Tuuli oli sitten Päijänteellä SO,aluksi verrattain voimakas, lopuksi, niinkuin melkein aina, heikko. Ilma lämmin ja kaunis. Matka 20 km. Perillä klo 12 p.

4.7. Lähdin saattamaan Koivistoisia Kuhmoisiin. Lähtö aamulla klo 1/2 9. Tuuli NNW, alussa heikko, kiihtyen koko päivän. Melkein myötäisessä ajoimme Judinsalon selän ilman erikoisuuksia. Pyhänpään kohdalla alkoi Ruolahdesta puhaltaa NNW, joka antoi meille kovan vauhdin, niin että olimme Aavarannassa 40 minuutissa. Siitä ajoimme ohi. Huudin setä Hannikaiselle, joka katseli menoamme: Käyn
Kuhmoisten kirkolla, tulen takaisin tänä iltana. Säynätlahdesta saimme ankaran vihurin hetkeksi, joten pääsimme tarpeeksi ylhäällä tuuleen ja luovimatta pääsimme siten Valakan kummeliin asti. Tästä alkoi luoviminen, joka yhä kiihtyvässä tuulessa sentään kävi sangen hyvin. Mutta liian rohkea olin Kuhmoisten liejupohjaisessa matalassa lahdessa ja niinpä ajoin kuin ajoinkin savimatalikolle. Siinä alkoi työ. Työntelin venettä spinaakkeripuomin haarukalla, mutta ei se paljon jutkahtanut. Koivistoinen yritti huovata airolla perästä, ilman tulosta hänkin. Aivan hiljalleen oli vene saveen solunut ja köli oli savessa ehkä puolen metrin verran mutta niin oli savi vetelää, että saimme lopulta venheen suurella työllä käännettyä niin, että keula oli rannasta poispäin, siis lahdelle päin. Tällöin tuli eräs soutaja avuksemme, joka kiinnitti venheeseensä Kajavan vahvan boy-köyden alkaen hinata. Kajava nytkähteli kyllä hinatessa mutta eipäs liikahtanut. Silloin huomasin, että tuuli, joka koko ajan oli ollut vain päältäkatselijana, äkkiä taas heräsi. Nopeasti kiinnitimme purjeet, Kajava kallistui ja lähti. Hurraa me pois! Jätin Kajavan laivasillalle lotjan viereen maissa käydessäni. Perillä 1/2 3. Matka 45 km. Matalikolla meni tunti aikaa. Tällä välin meni taivas pilveen ja kiihtyi tuuli yhä. Sain ankaran myötätuulen, sangen pahan kapeilla vesillä. Lähdin klo 5 ip. Tuuli sai pari kertaa reväistyksi purjeen toiselle puolelle joka tärskytti aika lailla rikiä. Meno oli kyllä kova, mutta tavattoman vaikea. Useaan kertaan sain tehdä ”täysiä ympärikäännöksiä” ja pelko oli ainainen mielessä milloin tuuli heittää purjeen toiselle puolelle särkien rikin. Onneksi ei sitä tapahtunut ja päästyäni taas Valakan kummelille olin ainakin siitä pelastunut. Toinen myräkkä alkoi. Jo kaukaa näin että Säynätlahti on mustana ja valkoisena ja siitä oli yksin mentävä tällä kertaa. Mutta ei auta, mennä pitää. Vedin purjeet
vastalaitaiseen ja aloin nousta. Noin metrin korkuinen aallokko nakkeli vettä aika lailla yli kannen, pärskytti minut vähitellen märäksi. Tuuli ulvoi vanteissa ja kiristi purjeita. Minulle alkoi toinen pelko: kestääkö isoskuutti vai katkeeko – se oli kulunut – jos se katkee niin olen hukassa yksin. Valkeat vaahtopäät yhä kovemmin nakkelivat venhettä: kuului romahdus, ankkurin käsivarsi lenti röydän yli järveen – perhana. En uskalla lähteä korjaamaan, toivon vaan, ettei ankkuri pääse, pianhan pääsen laitatuuleen ja silloin on helpompi korjata se. Huomaan saavani kääntyä laitaiseen. Ajelen yhä kiihtyvässä uljaassa vauhdissa vaahtopäältä vaahtopäälle. Jätän ruotelin hetkeksi, käyn paljain jaloin korjaamassa ankkurin ja sidon sen kiinni. Kansi on liukas ja jälestäpäin vasta tulen ajatelleeksi, että jos venheen tanssiessa aalloilla jalkani olisi luiskahtanut, olisin ollut mennyttä miestä. Vene olisi mennyt menojaan ja olisin jäänyt aavalle selälle kuohujen keskelle, aaltojen ajeltavaksi. Mutta rohkea rokan syö ja ilman mitään vahinkoa kuljin takaisin ruoteliin sidottuani ensin ankkurin poikkivarren lujasti boy-köydellä ankkurivarteen kiinni. Yhtämittaa peläten, että iso skuutti mahdollisesti katkeaa, ajelin ylpeänä ja sydän uljaasta menosta riemua täynnä eteenpäin. Riemuni johtui pääasiassa siitä, että huomasin Kajavan erinomaisesti kestävän tällaisen ilman, työskentelevän keveästi korkeassa aallokossa ja kenties vaikutti siihen vielä laitatuulessa sekin, että vauhti oli suurenmoinen ja vene komeana keinahteli aallonharjalta toiselle. Mieleeni astui levollisuus ja turvallisuus äskeisen epäröimisen sijaan. Jouduin maan suojaan ja vihureissa ajelin Tehinniemeen haeskellen Mustalaissaaren eteläpuolelta sopivata ankkuripaikkaa. Pari kolme kertaa kiertelin paikkaa kolahuttaen Kajavan köliä muutamaan kiveenkin. Lopulta laskin ankkurin parin sylen syvyydelle. Paikka ei ollut hyvä. Pohja oli pieniä kiviä, sieltä täältä pilkotti suurempia kivenmöykkyjä ja odottelin Arvo Hannikaista saadakseni tietää paremmasta ankkuripaikasta. Hän oli ollut haeskelemassa koiraa metsästä, muu väki oli Ruolahdessa provianteeraamassa. Lopuksi Arvon tultua kotiin sukeutui kovan tuulen humussa seuraava keskustelu Arvon ollessa rannalla ja minä Kajavalla: Arvo: Onko sinulla venettä ? (Minä kuulin: Tuonko sinulle venettä ?) Minä: Tuo ! (Arvo kuuli: Joo !) Ihmettelin, että hän lähti kävelemään kotiin päin ja minä odottelin Kajavalla vielä kauan. Lopulta hän tuli uudestaan rantaan ja lykkäsi venheen vesille. Nyt vasta selvisi keskustelumme hullunkurisuus. Pääsin maihin, vietin iltani siellä ja olin yötä Kajavalla. Seuraavana päivänä

5.7. puhalti kova NW ja jäin vielä aamupäiväksi Hannikaisille. Kellot justeerattiin auringon mukaan. Illalla klo 6 lähdin matkaan ja perillä olin klo 9. Alussa oli minulla jonkinverran laitatuulta, Ruolahdessa muuttui laitavastaiseksi ollen koko matkan sama. Yhden luovin tarvitsin Tehinselällä tehdä päästäkseni Judinsalon ja Haukkasalon väliseen salmeen.

8.-9.7. Sain tiedon langoltani Väinö Siikaniemeltä, että ovat tulossa luoksemme. Lähden vastaan. Kun tuuli illalla klo 9 oli sangen hiljainen ajattelin jäädä Judinsaloon heitä odottamaan, mutta puolenyön aikaan alkoikin tuuli kiihtyä ja kun siihen aikaan olen Judinsalon kärjessä niin päätänkin painua suoraa päätä Tehiin asti. Matka sujui reippaassa tuulessa iloisesti ja jo klo 2 yöllä olen Tehinniemessä. Tuuli koko ajan W – harvinaisuus Päijänteellä. Syötyäni menen maihin Mustalaissaareen pitämään serenadia Ilmari Hannikaiselle: Ii-ii, ii-ii, i, i pipanisi Ilmari Hannikainen, ii-ii-illalla ja Ilmari Hannikainen. Tulos oli hyvä. Ovi avautui ja jouduin lämpimään huoneeseen. Uninen pianisti päivitteli vaan sitä, ettei hänellä ole sokeria, jotta voitaisiin kahvia juoda. Hyvältä se olisi maistunutkin. Aurinko nousi. Kaukaa rannattomalta ulapalta alkoi näkyä piste, joka suurenemistaan suureni, se oli höyrylaiva. Kohdalle päästyä he jo sieltä iloisina tervehtivät. Heitä oli kolme: Väinö, Olu ja Saimi. Paljon oli heillä tavaroita, jotka kuitenkin hyvästi sopivat Kajavan tilaviin suojiin. Ylistyksiä sai Kajava siroudestaan laivasillalla odottelijoilta. Sen sijaan, että tuuli, joka yöllä niin hyvästi puhalti, olisi päivällä vielä parantunut, heikkeni se heikkenemistään ja tyventyi aivan kokonaan. Harmin paikka. Sen sijaan, että Tehinselkää olisi menty uljaalla vauhdilla laitatuulessa, saatiinkin kellotella tyvenessä. Heikoilla tuulahduksilla päästiin sentään Pyhänpäähän asti ja sitä alkoi täydellinen tyven. Naiset olivat jo vedelleet pitkiä unia ja Väinöä väsytti nähtävästi kovasti. No mitäs siinä sitten muuta kuin kajuuttaan maata – eikä sitä sanaa tarvinnut vesijärveläiselle purjehtijalle kahdesti sanoa. Käytin sitä viimeistä keinoa tuulta yllyttääkseni, joka on monasti ennen auttanut: lähdin hinaamaan jollalla Kajavaa. Se taitaa ”lintua” vähäsen hävettää koska se auttoi tällöinkin. Saimme muutaman aironvedon jälkeen myötätuulen – ikävä kyllä myötätuulen, mutta parempi kuin tyven sittenkin. Se parani paranemistaan ja oli Judinsalon Ristiniemen kohdalla jo hyvä, jolloin Väinö nousi ja punaisilla pienillä silmillään alkoi tylsästi tuijotella eteensä. Judinsalon korkeat maat kuitenkin ehkäisivät tuulemasta tämän tuulen ja taas soluttiin hiljalleen kapeita vesiä Kotkatselälle asti, jossa oli – tyven. Tätä tyventä kesti ankkuripaikkaan asti. Sillä sehän nyt on päivänselvää, että silloin tuulee, jolloinka saisi olla tuulematta ja aina kun purjehtia pitäisi, niin silloin on luonnollisesti tyventä. Perillä klo 11 aamulla. Olimme vieraillemme tilanneet kauniin ilman.

10-13.7. Pikku purjehduksia Kotkatselällä.

14.7. Aijoin lähteä Väinöä ja Olua saattamaan Vesijärven kanavalle asti, mutta matkani alituisen myötätuulen takia päättyi Judinsalon siltaan, josta luovin takaisin hiljaisessa tuulessa.

17.7. Ammin kanssa lähdin saattelemaan Saimia Judinsalon siltaan. Myötätuuli ! Takaisin tullessa kävimme katsomassa sateen sammuttamaa Kajaansaarta. Jo heinäk. 14 p. jolloin tulin takaisin Siikaniemiä saattamasta, huomasin savua nousevan Kajaansaaresta. Tuuli yltyi lauantaina ja oli sunnuntaiaamuna myrskyinen NO, joten palo sai kovan voiman. Kaamealta näytti yön aikana liekit, joita loimotti useista paikoista ja soutelin sunnuntaita vasten yöllä Panun kanssa saaren paloa katsomassakin. Kolkolta se tuntui yön pimeydessä. Sen sammutti kuitenkin vesisade maanantaina. Kovin oli saari kurjan näköinen sitä katsellessamme.

18.-25.7. Kittailin Kajavan kantta ja lopulta öljysin sen. Maalasin kajuutan laitakatot vedenpitämistä varten. Nukuin maissa tämän homman jälkeen yhden yön, ensimmäisen tänä kesänä. Kajava sai uuden isoskuutin, joka nyt ainakin ensimmältä tuntui liian paksulta, mutta joka ehkä venymällä ja kulumalla ohenee. Muuten hyvä köysi. Pituus 20 m, hinta 50 mk.

26.7. Lähtö Riilahteen. Tuuli alussa,klo 7 ip., verrattain hiljainen NNO. Luulimme ehtivämme ajoissa klo 1 yöllä lähtevään laivaan, mutta tuuli hiljeni Souselälle päästyä ja tyveni lopulta kerrassaan. Silloin tällöin saatiin joitakin tuulahduksia, mutta sittenkin pääsi Kaima-laiva lähtemään puolta tuntia aikaisemmin ennenkuin olimme Riilahden suulla. Laivan mentyä saimme sitten iloisen puhalluksen NNW;stä, mutta mitäs se auttoi. Hammaslääkäriin jäi Ammilta menemättä. Kajava purjehti tänä yönä ensi kertaa laitalyhtyjen valaistessa. Kauan soutelin ja meloin Riilahdessa ennenkuin löysin sopivan ankkuripaikan. Suoraviivainen matka 17 km. Purjehdittu aika 7 tuntia.

& 28.7. ”Sanokaa lehmä missä Hietala on” – näillä sanoilla alkoi tämä päivä, unikeon päivä, auringon jo korkealla helottaessa pilvettömällä taivaalla. Rannalle oli kilkattaen ja kalkattaen tullut lehmälauma. Kovin töllistelivät ja ihmettelivät purjevenettä, joka liikkumatta seisoi tyvenessä ankkuripaikassaan isopurje leveällään. Näitä ihmettelijöitä kerääntyi yhä enemmän ja yksi rupesi jo olemaan uhkaavan näkönen. Astui veteen ja heristeli sarviansa ikäänkuin sanoakseen, että milläs asioilla senkin mokoma alus kuljet. Huomasin sentään ajoissa nämä ilkeät elkeet ja nöyrryin kohta kysäsemään Hietalaa – olkaa nyt hyvä ja sanokaa lehmä – sillä Hietalassa aijoimme aamukahvit juoda herrasväki Ahon luona. Lehmä huomasi, että ihmisiähän siellä onkin ja sangen yleenkatseellisesti nakkasi vielä kerran niskojaan ja meni, lauma perässään, mutta ei puhunut mitään. Ja helkkaristakos sitä olisi tiedetty, missä Hietala on, jollei armelias paimenpoika olisi sitä hyväntahtoisesti ilmoittanut. Hietalassa ei ollut yhtään unikekoa ja siksi oli talo niin hyvällä tuulella, että saimme kahdetkin kahvit ja vielä siihen aamiaisetkin. Mutta purjehtijalle oli tämä päivä kurjimmista kurjin. Kello 12 päivällä kun lähdimme, niin olimme illalla Vuoksensalmessa, siis 12 km päässä. Ammi lähti sentään soutaen jo klo 8 Kiiskensaaren kohdalta kotiin, minä jäin Vuoksensalmelle ja aamulla purjehdin kotiin luonnollisesti taas tyvenessä suurimmaksi osaksi. Ja kun ankkuripaikkaan pääsin niin tuuli niin tulen vietävästi. Sellaista se on se oikea purjehtiminen. Mutta tämä päivä oli Kajavalle onneton. Jätin ison purjeen aamulla täydellisesti kiinnipanematta, köytin ainoastaan sen osaksi että se yöllä olleen runsaan kasteen jälkeen saisi perusteellisesti kuivaa. Huolimattomasti kyllä jätin sen samallaiseksi vielä päivälläkin ongelle lähtiessäni, ajatellen, että se ei tyvenenä päivänä siitä pahene. Ongin Kuikkosaaren jyrkällä kalliolla ja alan kuulla kohinaa Kivilaaksosta päin. Jään ajattelemaan, että mitä ihmeen konetta Kivilaaksossa nyt käytetään, mutta kohina sekaantuukin tuulen huminaan ja alan jo uskoa, ettei se ollutkaan sen kummempaa. Mutta samalla alkaakin Kajava heittäytyä toiselle laidalleen ja alkaa kuulua tavaton rytinä ja ryske. Kajava on kuin hurjassa myrkyssä, nousee ilmaan, heittäytyy taas laidalleen, toiselle ja toiselle. Kuuluu useita paukahduksia ja näkyy jotain savunsekaista sen vierestä. Katselen silmät kauhusta suurina ja mieleeni juolahtaa ajatus, että joku on ajanut moottorivenheellään Kajavan kylkeen niin pahoin, että nyt se varmasti uppoaa. Jätän onget rannalle ja hyppään venheeseen soutaakseni kiireesti hätään kielelläni jo valmiina kovat ja kiroisat sanat taitamattomalle moottorinkuljettajalle. Soutaessani en malta olla yhtämittaa taakseni katsomatta, pitämättä silmällä uppoaako Kajava ja onko moottori vieressä. Ihme ja kumma. Moottoria ei vaan näy. Kun tulen Kajavan laitaan on hepo menossa järveen, isopuomi on dirkkien varassa ja purje repaleisena venheen pohjalla osaksi järvessä. Keulapurje kokonaan järvessä ! Tuuliaispää ! Minun löi mieleni hyvin pahaksi. Mitäs, jos isopurje on kokonaan pilalla ? Ja siinähän sitä tulikin tiukka paikka. Isopurje oli haljennut toisen liisteen kohdalta noin 2 metriä, liiste oli tipotiessään ja ensimmäinen liiste kahdesta paikasta poikki. Missään ei Luhangassa ollut purjekangasta, jolla olisi voitu paikata halkioin. Mutta Hettulan vanhalla isännällä oli, vaikkakin se oli vahvempaa. Paikka siitä kuitenkin tehtiin Kivilaakson vanhan isännän ”puosuna” ollessa ja tiistaiaamuna

31.7. panin purjeen puomeihin kiinni, nostin ja lähdin klo 11 ap. Judinsaloon äitiäni vastaan. Tyvenet ja sangen monimutkaiset tuulet kuitenkin aikaansaivat sen, että olin perillä vasta klo 2 päivällä – eikä äitiäni ollut tullutkaan. Ajelin kotiin samana päivänä. äitini tuli seuraavana päivänä soutuvenheellä.

1.8. Pieni matka, huvimatka Ammin ja äidin kanssa Kotkatselällä.

8.8. samoin. Tyveniä yhtämittaa, ukonilmojen ympärillä kierrellessä.

13.8. Matka Jyväskylään. Asiana oli ruisjauhojen vaihto nisujauhoihin. Ruisjauhoja oli 80 kg. Lähtö klo 3 ip. Tuuli S tällöin mutta oli vaihdellut aamupäivällä NO:n ja S:n välillä, kohtalainen joten toivoimme , vaikkakin myötätuulessa, melkoisen onnellista matkaa tässä suhteessa. Sen huonon enteen, että naisihminen tuli tiellä vastaan, luulimme pääasiassa vaikuttavan asioihimme Jyväskylässä, mutta se vaikuttikin itse purjehdukseen, josta alusta loppuun tuli merkillinen matka. Toverina oli minulla Lehmolan isäntä Ossi Kivilaakso. Alussa matkamme meni jokseenkin reippaasti: olimme noin 1/2 tunnissa Vuoksensalmessa, jossa saimme pienoisen sateenkuuron niskaamme. Sen jälkeen tuuli tyveni aivan kerrassaan ja vasta Souselällä saimme ukonpilvestä aikamoisen tuulen SO, joka kiidätti meitä hyvää vauhtia aina Taivassalon länsikärkeen saakka. Ilmassa oli ukkosta joka taholla, joka puolella kierteli huimaavan näköset ukonpilvet taivasta ja kuljimme huimaavien sateiden ja salamoiden keskellä saamatta itse sadetta kuitenkaan senkään vertaa, että venheen kansi olisi kunnolleen kastunut. Tuntuu kuin olisimme olleet onnen poikia. Juokslahdelta saimme laitatuulen , jolla jouduimme rivakasti aina Vehkakiville asti , josta tuuli kääntyi vastaiseksi eli NNW yhä kääntyen ollen lopun iltaa hiljainen NNO. Ankkuroimme sen takia, että venheen sisälyhty unohtui kotiin , emmekä nähneet seurata karttaa ja sen tähden että petroleumi oli loppunut ylihangan viheriäisestä lampusta ja vielä senkin tähden että oli tyven, Vähäänlahteen lähelle Kärkisiä.

14.8. Monta kertaa herättyämme – aina tyveneen – lähdimme lopulta matkaan klo 7 aamulla ja purjehdimme melkein koko matkan tyvenessä aina Jyväskylään asti, jonne saavuimme illalla klo 8. Onnistuimme saamaan hinaajan Äijälänjoessa. Ikävä ja pitkäveteinen päivä.

15.8. Toimitettua asiamme, jotka onnistuivat hyvin, nostimme purjeet klo 12 päivällä. Onnistuimme saamaan toht. Rikalan(?) moottorillaan meitä hinaamaan Äijälänjoen toiselle puolen. Tuuli SO, heikko, mutta parani päivän mittaan ollen lähellä Säynätsaloa voimakas. Vastoinkäymiset alkoi vähän kerrallaan. Ensin huomasin, että joku köysi vetää venheen laidassa vettä: se oli piikkiköysi. Kiireessä olin sen huonosti naappeihin pannut. Se pelastettiin. Fiu-uu kuului yht’äkkiä mastosta. Mikäs kumma se oli. Rautalankaa putosi ilmasta kannelle, Ossi hypähti sitä kiinni ottamaan, mutta venheen vauhdin ollessa nopean se meni kiireesti järveen tekemättä sen suurempaa vahinkoa. Se oli Säynätsalon telefoonilanka, joka katkesi. Säynätsalossa olivat tukit melkein täyttäneet tien. Paha oli luovia kapeassa paikassa. Kävimme Muuramessa, jossa oli vielä asioita ja sieltä lähdimme vasta klo 6 ip. Tuuli oli kääntynyt ja oli heikko OSO. Ajoimme niitten omituisesti reimaroitujen vesien ensimmäisen valkeen reimarin väärältä puolen ja jouduimme matalikolle. Noin 10 min. heiluttuamme olimme sentään taas selvillä. Muuratsalon eteläkärjessä puhalteli hauska ja pirteä O, mutta laantui kauempana. Kärkistensalmen kuljimme suurella tarkkaavaisuudella, oli jo pimeä. Mutta sitten salmesta päästyämme petti meiltä laskut ja silmät. Ei eteensä nähnyt enää ja oli oikeastaan ajettava onnella vaan. Kajuuttalamppu kun nyt kertakaikkiaan oli unohtunut kotiin niin täytyi yrittää karttaa tutkia tulitikun valossa ja se ei ollutkaan helppoa. Ajoimme Päijänteen itäistä reittiä Korospohjan ohi. Ja onnellisesti, ihme kyllä, sivuutimme pahat luodot Kärkistensalmen ja Pärnäsaaren välillä yön pimeydessä. Puhalteli yhä yltyvä OSO sangen tasaisesti. Olimme jo vähäsen eksyä ja ajaa väärästä salmesta Ahosaaren kohdalla, mutta erehdys huomattiin ennenkuin se oli myöhäistä; teimme käännöksen Korospohjaan päin, mutta ajoimme liian kauas. Pirttisaaren luoteismatalikkoa en huomannut ennenkuin se oli silmien edessä; käännös sukkelasti: pums-roiskis-matalikolla. Tärähti aika lailla ja vene jysähti kahteenkin toviin, mutta pian se oli irti ja taas olimme selvillä vesillä. Vältellen näkyviä luotoja – kartalla , kummallista kyllä, ei näitä paikkoja ole mitattu – pääsimme tarkkaa silmää keulassa pitäen vähitellen valkenevassa aamuyössä Selkäkuivaselle asti ja siitä yhä kiihtyvää vauhtia Taivassalon kohdalle, jossa jo rohkenimme kiinnittää purjeen täyteen menoon ja se oli hyvä kyyti. Ei siis satuttu vielä pohjaan kiinni kolmatta kertaa. Kovissa vihureissa luovin Vuoksensalmeen ja Kotkatselkä näytti olevan vaahtopäinen ja musta. Varovasti nousimme melkein vastatuuleen, joka oli täällä SOsta ja selälle tultua laskimme yhä hurjenevaa vauhtia laita- ja myötälaitaista tuulta kotiin päin Kailassaaren ja Siikaniemen välistä. Lähdin laittamaan ankkurin kuntoon keulaan ja seison siellä ihaillen uljasta menoamme…………
Muistan kuulleeni kauhistavan rysäyksen ja herään järven pohjassa. Huomaan silmänräpäyksen päästä, kun alan tajuta, että vene liikkuu päälläni kiireesti; niin, se on Kajava ja nyt vajoamme yhdessä syvyyteen. Huomaan, että voin tarttua siihen kiinni ja alan hapuilla; sormet luiskahtavat, tartun uudestaan kovemmin ja yritän nousta. Vauhti on kova; sukkelasti vaivumme kuoleman yön pimeyteen. Mutta en tahdo päästä kannelle, märkä, raskas palttoo tahtoo tehdä tenän. Nousen sittenkin vimmastuen ja komennan perämiestä: aja suoraan vaan, vaikka helvettiin. Huomaan, että ankkuriketju kulkee edestäni järveen: tartun siihen kiinni. Samalla se ottaa pohjaan, voimani ei enää kestä; lasken sen käsistäni ja silmänräpäyksessä ropsahtaa vahva ketju poikki eikä perämieskään sitä huomaa. Kuka on se perämies, onko se itse perkele ? Ei, se näyttää olevan Lehmolan Ossi, mutta niin kurjan näköinen. Nyt rantaan vaan. Onkohan tämä unta vai tälläistäkö se kuolema onkin. Olenko todella vielä elävänä Kajavan kannella keulapurjetta ja keulaköyttä hoitamassa vai onko kuolemantakainenkin elämä tällaista vinkuvissa vihureissa kulkemista ja kenties sitten vähitellen kaikesta aineellisuudesta häviämistä? Päästään pohjaankkurin luo, käännytään vastatuuleen, mutta vauhti pysähtyy ennenkuin olemme kohdalla. Uusi yritys. Pitelen keulapurjesta; nyt mennään ohi. Vielä yritys: taas ohi ja vasta viidennellä kerralla se onnistuu ensin katkaistuamme puoshaan. Vene on kotona, Kajava hurjasta kulustaan kytkettynä. Sukkelaan lasketaan purjeet alas ja kaikki kuntoon saatua mennään maihin. Olenko minä todellakin kotona, kyselen hämmästyviltä koti-ihmisiltä. Ja vasta nähtyäni kaikki niinkuin ennenkin, Ammin, Sinikan, äidin, Helmin, Panun ja kaikki muut laitteet alan uskoa, että elän ja olen ihmisten ilmoilla, enkä matkusta Tuonelan virran toisella puolella. Ulkona vonkuu vihainen tuuli ja Kajava keikkuu talttuneessa aallokossa. Mikä se oli ? Oliko se, että ankkuri vaan lensi järveen ja minä sen mukana ? Ei. Ajoimme hurjassa vauhdissa kivelle, jota kumpikaan emme tienneet olemassa, vene pysähtyi äkkiä, hyppäsi kiven yli ja minä lensin ankkurin kanssa järveen. Mutta mikä helvetillinen voima se tässä venheessä jöötä pitää ? En sitä pelkää, mutta puren hammasta kiukkua täynnä. Minun täytyy joskus päästä sen voiman yläpuolelle.

18.8. Kajavan ankkuri naarattiin järvestä ja pantiin sijoilleen. Sen löytäjä oli Kivilaakson vanha ja taitava isäntä. Mitään huomattavaa sisällistä vikaa ei Kajava täräyksessä saanu, mitenkä lienee sitten kölin kanssa. Se on tutkittava vielä.

Elokuun viimeiset päivät. Matka taaskin Jyväskylään äitiäni saattamaan.Lähtö elok. 27 p. klo 3 ip. Tuuli navakka SW. En tiedä, mitenkä alkaisin tämän retken muistiinpanot, niinkö, että pidän purjehtimisen huvina, enkä työnä, vai niinkö, että en vieläkään ole oikein sen voiman yläpuolella, joka purjehdusonneani
häritsee, vaiko niin, että tahdon lokikirjaani kirjoittaa silloin, kun mieli on levossa ja rauhallinen. Jotakin tällaista olen ajatellut, mutta tuntuu kuin pitäisi alkaa joka asiata samalla kertaa. Istun kajuutassa, ympärilläni ”koko omaisuuteni”, jonka olen kasannut lattialle ja penkeille ”koiranilman” varalta, joka vonguttaa vantteja ja sataa. Ja olen lähellä Äijälänjoen suuta Saukonsaaren rannassa. Matka on tehty, mutta paluumatka tekemättä ja sen nähtävästi estää sää. Istun, enkä ymmärrä sitä, että mikä pitää näin tuulisena aika rikeeraaman niin, että minulla välttämättä joka matkalla pitää olla yksi vuorokausi täyttä tyventä, tahi jollei tyventä niin sitten aivan mahdotonta tuulta. Sellaista tuulta ei, jolloin saattaisi todella ottaa purjehduksen huviksi ja tarjota sitä huvina muillekin. Se pitää oleman merkillistä. Ja nyt en lähde sateeseen kastumaan ja palelemaan, en tahdo ottaa tätä purjehtimista työn kannalta, vaikka sitä sää minulle aina siksi tyrkyttää. Istun mieluummin ja odotan. Mikä pitää olla se huono onni, joka minua purjehtiessa alituiseen seuraa, riippuuko se siitä taiasta, joka perjantaipäivällä sanotaan merellä olevan – Kajavan vesillelasku tapahtui näet perjantaina – vai mistä ? Koko sen ajan, jolloin Kajava lepäsi kivelle ajonsa jälkeen, tuuli milloin heikommin, milloin kovemmin, mutta joka päivä tuuli kuitenkin. Äiti pyysi perjantaina (25. p.) lähtemään, mutta en ollut siihen vielä silloin valmistunut. Valmistin matkaa maanantaiksi 27. p:ksi jolloin se tapahtuikin. Sanoin, että kaikkina edellisinä päivinä elok. 16-26 p:ään tuuli hyvästi, mutta maanantaiaamuna oli aivan tyven – vot, sanoi ryssä. Heitin purjehdustuumat sikseen ja lähdin metsällä käymään ja siellä ollessa alkoi tuulla – vot ! Palattuani aloimme valmistaa matkaa, joka tapahtui klo 3. Nostin keulapurjeen ennen kuin irrotin Kajavan pohja-ankkurista; tuli voimakas tuulenpuuska, joka repi pohja-ankkurin vedenpäällisen osan hajalleen. Irroitin sen kohta kuitenkin köydestä ja nakkasin järveen. Sielläpä se nyt taitaa olla ja kenties sinne jäädäkin 4 m syvyyteen. Verrattain hyvällä tuulella kuljimme yli Kotkatselän, Vuoksensalmella saimme vastaisia vihureita ja Souselän yli kuljettiin oikein hyvällä vauhdilla. Edessämme jyrisi ukonpilvet, mutta niiden haihduttua alkoikin meille ensin Taivassalon Herranpöydän kohdalla puhaltaa vastatuuli, joka Vaherin paikkeilla tyveni täydellisesti. Laskimme ankkurin päivän vielä ollessa valoisan klo 7 i. ja aloimme aterioida siinä vakaassa uskossa, että ainakin huomenna pääsemme Jyväskylään.

28.8. Klo 6 heräsimme ja nostimme purjeet. Taivaalla liiteli sumupilviä. Tyven. Alkoi hiljakseen puhaltaa N-tuuli, jota aamun aikana kahdessa tovissa saimme sen verran, että pääsimme luovatuksi Vehkasaaren eteläkärkeen asti, jossa Suomi-laiva tuli meitä vastaan. Mutta siihen se myös loppui. Päivä paistoi pilvettömältä taivaalta niskaamme ja vauhtimme oli +- 0. Aivan hiljaisella S-tuulella, joka ei edes värettäkään pannut vedenpinnalle, purjehdimme sinä päivänä vielä Vähäänlahteen saakka (loppumatka soutaen), eli kaikein kaikkiaan sinä päivänä 17 km. Ja se oli purjehduksen tulos sellaisena aikana, jolloin joka päivä oli hyvästi tuullut ! Suurenmoista ! Äiti tuskitteli ja harmitteli, taisipa isää-jumalaakin rukoilla, mutta tuloksetta, mikään ei auttanut. Vähäänlahteen laskimme ankkurin ja vietimme tällä 70 km vaivaisella taipaleella vielä toisenkin yön kajuutassa, jota äiti kuitenkin minulle mielihyväksi kehui hyväksi ja mukavaksi makuupaikaksi. Seuraavana aamuna

29.8. heräsin siihen, että Kajavan perä kääntyi pohjoista ilmansuuntaa kohden, siis merkki siitä, että aamun ensi tuuli oli tullut. Kiireesti hain jo illalla tilaamani maidon Vähälahden torpasta ja saatuani purjeet ylös oli klo jo 7. Puhalteli virkeä SSO. Kärkistensalmessa tuuli sinne tänne, osaksi luovien, osaksi laitatuuleen lasketimme salmen sukkelasti yhä yltyväsä tuulessa. Rutaniemen kohdalla oli tuuli melkein myötäinen, mutta muuttui taas Ristinselällä laitaiseksi, jonka katkaisimme siis verrattain lyhyessä ajassa. Saavuimme Muuratsalon ja Murtoniemen väliin, jossa korkeat maat antoi tuulelle yhä enemmän myötäisen suunnan. Tuuli kiihtyi sitä mukaa ja alkoi käydä vaaralliseksi. Huimaavaa vauhtia kiidimme ohi Muuratsalon, Säynätsalon, ohi Poronselän luotojen aina Valkeakivien viimeiselle reimarille asti, jossa suunnanmuutoksen takia meidän oli käännettävä vene saadaksemme purjeen toiselle puolelle. Äiti hätääntyi kääntäessä, tuuli olikin jo kauhistava. Hurjasti painoi tuuli purjetta, ruotelia oli raskas pitää käsissään ja olimme pakotetut kääntämään niin, että kuljimme pohjois-Poroselän luodon eteläpuolitse. Tästä aijoimme kääntyä menemään Vuoritsalon salmea myöten, mutta arvelen, että kaikeksi onneksi sanomattoman kova vihuri käänsi venheen suorastaan luodolle päin, joten olin pakotettu tekemän vielä kerran ympärikäännöksen ja ajamaan ankkuriin Vähän Poron suojaiseen laitaan purjeita pienentämään. Täällä ihmettelimme tuulen tavatonta voimaa, uljaita vaahtopäitä ja kummastelimme sitä, että matkamme pitää olla joko tyventä tahi myrskyä mutta siltä väliltä ei mitään. Pidimme säätä hetken ja käytimme aikaa ruokailuun. Aloin reivata isoa purjetta ja panna myrskykeulapurjetta, mutta sen tehtyä tyveni aika lailla. Huolimatta siitä ajoimme pienennetyin purjein aina perille asti eli Saukonsaaren laitaan tyvenen puolelle. Sanoin äsken, että ”onneksi” vihuri käänsi venheen niin, että olin pakotettu laskemaan maihin reivaamaan. Jos olisimme sillä tuulella tulleet pitkin Vuoritsalon laitaa, olisi meillä majakan kohdalla ollut tehtävä käännös, jossa kenties olisi tuuli sittenkin voinut paiskata isonpuomin toiselle puolelle ja rikkoa
taklaasin(?). Sen se teki nytkin, mutta talttunut kun oli, ei sillä ollut sitä voimaa. Saukonsaarella asui pianisti Eino Lindholm. Osaksi hänen luonaan, osaksi venheessä odottelimme Jyväskylään menevää pikku laivaa, joka lähti vasta klo 6 ip. Ajattelin jo lähteä takasinkin tänä päivänä, mutta vasta pimeässä saavuin takaisin kaupungista, joten jäin yöksi tänne ja nyt sitten istun kajuutassani.

30.8. ja pidän säätä. Ulkona sataa ja roiskottaa.—————– Välillä aamiaisella Lindholmin luona. Jo monasti olen miettinyt nostaa purjeet ja mennä, vaikkapa reivattuinakin, mutta ajottaiset sateet estävät sen. Klo 2 on kuitenkin kaikki valmista, purjeet reivaamattomina ja lähden. Tasainen hauska purjehdustuuli, joka kääntyilee SOn ja SWn välillä. Minun on oikein hauska olla venheessäni, unohdan kaikki ikävyydet ja lauleskelen Tshaikovskyn serenaadia kuutamoisena iltana laskien Kärkistensalmea. Ajottain sataa jostakin pilvestä, joka samalla antaa venheelle lisää tuulta ja vauhtia, mutta ei liikaa. Tasaisesti ja sievästi edistyy yksinäinen matkani. Ristinselällä teen muutaman kompassimerkinnän; huomaan tällöin kompassin näyttävän 3 1/2 o länteen. Asetan nim. samalle viivalle Kajavan pitkin pituuttaan, Ristiselän ristireimarin ja Mullikkasaaren majakan ja saan siitä suunnan, joka on etelästä 2 1/2 o itään. Kompassini näyttää 1/2 väliä, siis 6 1/4 o etelästä itään, siis oikeastaan 3 3/4 o länteen. No niin. Kärkisten salmi sivuutetaan. Tänne asti olin luovinut, nyt sain laskettaa laitatuuleen. Ajattelen jo, että kuutamoisena yönä ajan, kun on näin sievä tuuli, kotiin asti, mutta luulenpa melkein onneksi sitä, etten sitä tehnyt. Kärkisissä jo alkoi kuulua Vanhanselän puolelta tavaton kohina. Tämä kiinnittää huomiotani yhä enemmän mitä lähemmäksi Pyssysaaren kummelia tulen. Ajan jo varovasti Hongan ja Vähän Palavan salmea, enkä näe reimaria ennenkuin olen ajaa siihen päälle. Pääsen kuitenkin oikealta puolelta ja päästyäni niin kauas, että varmasti pääsen Vähän Palavan kummelin ja reimarin ohi, käännän menemään laitatuuleen. Huh, mikä vauhti illan hämärässä kuutamolla. Yht’äkkiä olen Hoikkasaaren ja mantereen välissä ja huomaan, että on mentävä ankkuriin. Arvelen kyllä, että olisin päässyt suuremmatta vaaratta Kuminan(?) rantaan, jossa tätä kirjoitan, mutta kovalla siinä olisi kai täysin purjein oltu. Siinä yksin, iltapimeässä sohlatessani en saanutkaan mielestäni ankkuria aivan sopivaan paikkaan, sillä tuuli ja aallokko sopi siihen liiaksi. Aloin venettä ankkuriketjusta vetämällä siirtää, mutta se ei tahtonut onnistua mitenkään. Aina tuli ankkuri joko liiaksi syvälle tahi kaislikkoon. Lopulta ajattelin käyttää vara-ankkuria hyväkseni. Vein sen jollalla kaislikon reunaan asti, siihen paikkaan johon ankkurin tarkoitin laskea. Sidoin sen kiinni venheeseen ja vedin soutaen. upotin ja lähdin Kajavaan vetääkseni ensin venheen alla olevan ankkurin ylös ja sitten varaankkurin luo laskeakseni taas oikean ankkurin. Se ei onnistunut. Vedin kyllä rauta-ankkurin ylös ja sidoin pollariin kiinni, mutta samalla alkoi vene liikkua vetäen pohja-ankkuria mennessään. Paikka oli liiaksi äkkisyvä. Minulle hätä käteen. Sukkelaan jollaan taas ja rauta-ankkuri sinne, ketjua runsaasti mukaan ja pollariin kiinni ja henkensä edestä vetämään venhettä rantaan päin, joka oli jo kerinnyt edetä parikymmentä metriä. Se onnistui. Kajava seurasi, vaikka tuuli oli ankara. Nakkasin ankkurin järveen kaislikon rajaan, vedin vielä vara-ankkurinkin ja vein vielä kauemmaksi ja sitten hikisenä ja lopen väsyneenä Kajavaan, joka alkoi pysyä paikallaan. Täällä alkoi luonto nousta ja kirosin haikeasti sitä pimeätä voimaa, joka joka matkalla aikaansaattaa vaaroja ja vastuksia. Vedin vielä ankkurin ylös ja löin irtaantuneen keskinaulan lujasti paikoilleen. Tuuli reutoi puita, pilvet kulkivat kuun ylitse Haikan kummelin yläpuolella ja aallot löivät raskaasti toiseen rantaan. Minua väsytti, panin levolle ja nukuin rauhallisesti.

31.8. Myrskyinen yö on mennyt ja päivä alkoi. Rauhallisesti nukuttuani aloin laitella itseäni taas matkalle, vaikkakin minulta meni pitkä aika tuumiessa, reivaanko purjeet ja panenko myrskykeulapurjeen. Ja niinhän sen lopullisesti teinkin ja lähdin siinä mielessä, että jos reivaus on liikaa varovaisuuttaa, niin käyn Kuminan rannassa päästämässä reivauksen irti. Mutta selälle päästyäni huomasin kyllä kohta olevani myrskyn käsissä. Tuuli niinkuin eilen SSO, tänään puolimyrsky, toisinaan täysi myrsky, jolloin purjehtiminen on mahdotonta. Olen Kuminan suojaisessa rannassa säätä pitäen. Ruokaa minulla ei ole muuta kuin vehnäjauhoja ja nälkä on. Mutta onhan tupakkaa vielä. Ja se auttaa. Selkä on vaahdossa joka puolelta. Vihurit pitävät kamalaa meteliä mastossani ja vanteissani, mutta aallokkoa minulla ei ole. toivon, ettei myrskyä kauan kestä. Pääsisinhän oman Ammini ja pikku Sinikkani luo. Kaippa luoja sen suo. Iltapuolella kääntyi tuuli SSWhen. Tuuli on niin kova, ettei vene suojaisella rannallakaan tahdo pysyä paikoillaan, vaan vetää ankkuria ja vara-ankkuria mukanaan.

22.9. Lukuunottamatta paria pienempää matkaa lähdin tänään Kajavalla loppumatkalle saatettuani Ammin, Sinikan ja Helmin Lahteen ja tultuani sieltä takaisin Luhankaan. Aamupäivä oli sateinen, mutta seestyi iltapäiväksi. Klo 2 jätin jäähyväiset Kivilaakson ja Lehmolan isäntäväelle ja nostin purjeet reivattuina ensi reiviin. Tuuli NW, kova. Hyvää vauhtia kuljin yli Judinsalon selän ja suuremmitta seikkailuitta laskin ankkurin Aavarantaan, jossa setä ja Väinö Hannikainen olivat kotona. Laskin, huolimatta pohjatuulesta venheen Mustalaissaaren pohjoispuolelle arvellen sen siinä sittenkin olevan parhaassa turvassa. Suuri maininki keinutti ankkurissa olevaa Kajavaa aika lailla, mutta ollen tuulelta suojassa se ei sentään ollut vaarallista. Otaksuin tuulen yöllä kääntyvän, jonka se myös tekikin, sillä herättyäni klo 6 seuraavana aamuna eli siis

23.9., kammotti minua kohta ensiksi loimuava aamurusko ja kova kohina Tehinselän puolelta. Aallokko oli jo tällöin suuri ja ankkuria oli vene laahannut perässään joitakin syliä. Vaikka ketjua oli parin metrin syvyyteen laskettu kymmenkunta metriä, niin oli ketju aivan suorassa kovan tuulen paineen takia. Aloin pelätä pahinta – kivikkoja oli lähellä ja aloin vaatia Väinö Hta lähtemään kanssani soutaaksemme venheen toisee paikkaan. No niin, saimme housut jalkaamme ja vähäsen muuta päällemme ja niin lähdimme. Tarpeellisten alkuvalmistusten perästä aloin nostaa ankkuria Väinön soutaessa pitkällä köydellä ja saatuani ankkurin ylös jäi Kajava soutajan varaan. Mutta tuuli oli kova ja allokko ankara eikä heikko venemies
mahtanut luonnon voimille mitään. Kajava käänsi keulansa myötätuuleen ja alkoi kulkea kiireesti rantaa kohden kivikkoihin päin………………… Siinä taisi minun sydämmeni tavallista kiivaammin sykkiä. Jo kolahti ensimmäiselle kivelle, tuuli ajoi eteenpäin ja aallot löivät. Soutuvenheen piti vaan seurata. Pyöreänä neuvottomuudesta ja kauhusta oli Väinö H:n silmät. Mutta silloin hain äkkiä käsiini keulapurjeen nostoköyden ja purje ylös. Hampaissani pidellen köyttä juoksin peräsimeen ja aloin ohjata. Onni oli minulle tällä kertaa suosiollinen. Ainoastaan kerran vielä kiveen kolahuttaen venheeni kölin pääsin klyyvarin voimalla ohi mitä vaarallisimpien kivikkojen selvemmille vesille ja laskin siten mahtavassa aallokossa Tehinniemen toiselle puolelle Tehinlahteen, jossa se oli täydellisessä suojassa. Täällä oli vene koko päivän (sunnuntain) eikä lähdöstä tullut näin ollen mitään, sillä tuuli kiihtyi täydelliseksi etelämyrskyksi joka mm. ajoi Hannikaisen moottorin maalle. Illemmalla se hiljeni, moottori saatiin turvaan, vietiin toiselle puolen Mustalaissaarta ja seuraavana päivänä eli

24.9. oli tuuli taas kääntynyt luoteeseen. Ilmakehä oli erittäin levoton näinä päivinä, niinkuin se oli ollut koko syksyn. Tuuli oli NW, muuttuen päivällä Nksi. Vasta klo 12 päivällä pääsin lähtemään kumppaninani tällä kertaa Väinö H. Yritimme myrskyn takia käyttää ainoastaan isoa keulapurjetta, mutta se ensiksi isoon puomiin kiinnisidottuna hakkasi aallokossa liian kovasti. Sidoimme puomin lujasti kiinni keskustaan ja irroitimme siitä keulapurjeen, mutta ei tuntunut meno miltään, huomasimme myrskyn liian vähäiseksi ja aallokon käyvän kahtapuolta, joka heilutti venhettä aivan tavattomasti. Harhun takana nostimme 2 reiviin reivatun ison purjeen ja myrskykeulapurjeen ja sillä voimalla kuljimme erittäin hyvin puhtaassa myötyrissä. Inhottavaa hommaa se myötätuulessa purjehdus. Illalla klo 5 olimme Vesijärven kanavalla saatuamme parissa paikassa tehdä liiallisen myötätuulen takia käännöksen. Meno oli muutamin paikoin tavattoman kova, mutta myötätuulen takia ikävä. Ennenkuin olimme päässeet kanavan läpi oli jo pimeä. Kehoitin Väinö Hta jäämään kanavalle odottamaan Suomi-laivan tuloa, jonka hän tekikin, itse jäin venheeseeni ja syötyäni löysin mielestäni hyvän ankkuripaikan suojaisessa lahdessa, johon yövyin. Näin unta: Olin Ammin kanssa kummallisessa sangen riuttaisessa ja sokkeloisessa saaressa, jota mukamas sanottiin Pirun saareksi. Tahdoin kuljettaa häntä ylemmäksi kallioille, jossa piti olla Pirun luola. Tavattoman hauskaa minun oli muka saaressa oloni, johon hauskaan tunnelmaan kuitenkin heräsin huomattuani, että vene hiljalleen jyskyttää köliänsä maata vasten. Nousin ja katsoin ympärilleni. Oli pilkkosen pimeä ja taivas oli tähdessä. Tuuli oli kääntynyt etelään ja kävi hiljaisesti. Rauhallista oli ja vaikka maatessani oli tuntunut siltä, että köli on pohjassa, niin ei se tuntunut ylhäällä ollen ollenkaan. Paneuduin pitkälleni vielä – taisinpa nukahtaakin, kunnes taas tunsin, että köli on pohjassa. Ei muuta kuin ylös. Aloin spinaakkeripuomilla työntää venettä irti pohjasta, jonka huomasin olevan hiekkaa ja se kävi sangen helposti. Mutta vauhti oli siksi pieni ja tuuli siksi vahva , että juostessani nostamaan ankkuria oli vene taas hiekalla. Nostin ankkurin tykkänään ylös ja aloin työntää. Se kävi päinsä. Vene liikahti ja solui äkkisyvään. Laskin ankkurin ja nostin purjeet. Kun kaikki oli selvänä, nostin ankkurin ja aloin purjehtia. Mutta mitä ollakaan: vene kääntyi liiaksi laitatuuleen ja ei luovinut. Otin vauhtia ja käänsin toiselle puolelle: sama juttu ja vielä hullumpi: ajoin hiekalle takasin. Yritin uudestaan mutta tuloksetta. Laskin taas purjeet ja yritin päästä ankkuriin ulommaksi, mutta mahdotonta, tuuli oli jo sekin vahvistunut. Tämähän hankala paikka. Tiesin nousevaksi taas etelämyrskyn ja Kajava ilman apua olisi tällä rannalla, suuren Kajaanselän huuhdeltavana. Aloin huutaa. Ei mitään ääntä. Huudin kauan, kauan, päivän valkenemiseen saakka lopulta tuulen yhä yltyessä äärimmäisessä hädässä jo kaiket voimani käytettyäni venheen irtisaamiseksi, joka oli kuin olikin turhaa ja lopulta kuulin rannalla miesäänen vastaavan ja kysyvän, mikä on hätänä. Selitin hänelle asiani ja hän tuli minua soutamaan. Hän souti minkä jaksoi, mutta vene ei liikahtanut. Lopulta hän heitti ja neuvoi minua kääntymään kanavamiesten puoleen. Rannalla teimme tuttavuutta, hän oli – prof. Komppa. Saimme yhteisvoimin luotsin ja kaksi muuta miestä lähtemään ja kovilla ponnistuksilla saatiin Kajava lopulta irti. Minun rintani riemuitsi. Nostin purjeet ennenkuin ”trossit” laskettiin irti ja huomasin – ettei venheeni luovi. Samalla huomasin syyn. Iso purje oli liian pieneksi reivattu ja aukaisin sen suuremmaksi , jonka jälkeen vene luovi taas niinkuin ennenkin. Selvä. Tämä olikin viimeinen seikkailu Kajavan kanssa tänä kesänä , ellei nyt ota lukuun sitä että luoviessani ajoin kivelle aivan lähellä Kaartinkalliota olevan reimarin luona. Aamupäivällä käväsin vielä sangen väsyneenä Väinö Hämäläistä tervehtimässä huvilallaan Vesijärven Oinassaaressa ja myrskyisessä lounastuulessa ajoin sen jälkeen Lahteen purjehdusseuran venerantaan. Seuraavana päivänä aloin venettä riisua ja 28.9. jätin Kajavan Lahtisen huostaan Myllysaareen. Tulevana kesänä sitten lisää, toivottavasti ei Kajavalle mitään pahaa talvella tapahtune.

---

Julkaistu Toivo Kuula -seuran ja Toivon Kuulan tyttärenpojan, hydrobiologi Markku Marttisen luvalla.