Taruniemen syystalkoissa vietettiin venetsialaisia

Taruniemen vilkas kesä sai virallisen päätöksensä lauantaina 10.9., jolloin ohjelmassa oli syystalkoot ja lipunlasku. Kesän päättymisestä ei tosin sään puolesta ollut tietoakaan, sillä meitä helli kaunis, aurinkoinen kesäsää. Yhtenä projektina talkoissa oli huussin siirtäminen uudelle paikalleen. Sen lisäksi ohjelmassa oli polttopuiden tekoa, yleistä siistimistä, haravointia, laiturin kettinkien kiristämistä ja kodan arinan ilmaputkien nuohous. Koska Taruniemessä on ahkeroitu paljon kauden aikana, oli talkoopäivä töiden puolesta aika rento. Pian pääsimmekin herkulliselle lohikeitolle ja kahveille. Mukava yhdessäolo jatkui uudella kulkusillalla lipunlaskun ja trumpetinsoiton merkeissä. Vaikka pientä haikeutta ilmassa olikin, emme sitä juuri ehtineet miettimään, kun juhlistimme seuralaisen merkkipäivää kuohuvien kera. Päivä jatkui naisten ja miesten saunavuoroilla ja illalla kokoonnuimme perinteisesti kodalle grillaillemaan, paistelemaan pizzoja ja nauttimaan elävästä musiikista. Tukikohta valaistiin illalla venetsialaishenkisesti. Tepsiläiset ovat innokkaita veneilijöitä myös syksyllä, mihin sopii venetsialaisten viettäminen vähän muita myöhemmin. Kiitos kaikille seuralaisille upeasta kesästä sekä kaikille Taruniemessä vierailleille!

Marjo Saunamäki