Eskaaderi huipensi juhlavuoden

Tehin pursiseuran 40-vuotisjuhlavuosi huipentui juhlaeskaaderiin lauantaina 3.9., jolloin veneilimme Sysmän Suopellosta Kuhmoisiin. Matkalla oli mukana 15 tepsiläistä moottori- ja purjevenettä, joista osa aloitti matkansa Suopellosta ja osa liittyi eskaaderiin matkan varrelta. Ajatuksena oli paitsi juhlistaa upeaa seuraamme, mutta myös veneillä yhdessä ja osallistua Kuhmoisten satamassa järjestettäviin Sataman valoihin.

Eskaaderipäivänä sää oli syyskuun alkuun sopien tuulinen, viileä ja hieman sateinenkin. Eskaaderi alkoi kipparikokouksella Pinxinmäen laiturilla, jossa meitä kävi tervehtimässä myös Sysmän kunnanjohtaja puolisoineen. Ryhmityimme jonoksi kommodorivene Marlenan johdolla ja ajoimme kohti Pyydysniemen kärkeä. Sen jälkeen reitti ja etenemistapa yli Tehinselän oli vapaavalintainen ja jälleen Kolmiholman kummelin tuntumassa kokoonnuimme yhteen ja aloitimme juhlavan matkanteon kohti Kuhmoisten satamaa. Juhlaliputuksia nähtiin useammassakin veneessä ja Kuhmoisten satamaa lähestyimme torven töräyksin, soitettiinpa Kajo-ketsin kannella elävää musiikkiakin.  Kuhmoisten satamassa meitä oltiin jo vastassa ja saunakin lämpesi meille pian. TePSin teltta nousi nopeasti vierasvenelaiturin tuntumaan ja kiinnostuneet sataman kulkijat saivat käydä tutustumassa seuraan ja veneisiin. Seura sai myös hyvää julkisuutta Sysmän Lähilehden ja Kuhmoisten sanomien toimittajien piipahtaessa paikalla. Illalla söimme yhdessä Sahanrannassa, lämmin burgundinpata ja hyvä seura maistuivat viileän veneilypäivän jälkeen.

Seuraavan päivän tyytyväisistä keskusteluista sekä kuvien ja viestien vaihdoista saattoi päätellä, että eskaaderissa mukana oleminen oli seuralaisille hieno ja juhlava kokemus, jollaista voisimme kokea useamminkin kuin 10 vuoden välein.

Eskaaderi kokoontumispaikalla Kuhmoisissa.
Sahanrannassa liput liehuivat.

Marjo Saunamäki