Päijännepurjehdus 2022 purjehdittu, TePSin Ilkka Kaitilalle Tallukkajahti!

Päijännepurjehdukseen osallistui Tehin Pursiseuraa edustavia veneitä ilahduttava määrä, kaikkiaan 13 venekuntaa. Lisäksi seuran jäseniä purjehti muiden seurojen venekuntien miehistöissä.

Kisaan osallistui kaikkiaan vajaat sata venekuntaa, osa Päijänteen ulkopuolelta. Vaihteleva keli pisti taidot testiin ja tuulta oli koko kisan ajan, joten tyynessä kellumiselta vältyttiin tänä vuonna. Sen sijaan sadekuuroja saatiin useita, mutta onneksi ennusteissa esiintyneitä ukkosia ei kuitenkaan saatu kokea.

Palkintopallilla tepsiläisiä nähtiin tänäkin vuonna. Ilkka Kaitilan Toutain nappasi erittäin arvostetun Tallukkajahti- kiertopalkinnon. Palkinto annetaan FinRating-kertoimen perusteella tasoitetulla ajalla koko kisan nopeimmalle veneelle. Lisäksi Toutain luonnollisesti voitti myös oman luokkansa, FinnRating1:n. Anni Leppänen oli Mimosan miehistössä, kun venekunta otti urheiluveneluokassa kolmannen tilan. Onnittelut hienoista sijoituksista!

Lisäksi tepsiläisille kertyi pistesijoituksia ja upeita kisakokemuksia.

Katso lisää Päijännepurjehduksen tulospalvelusta!

Tallukkajahti on ilo ja kunnia ottaa vastaan. Ilkka Kaitila ja Toutain – veneen miehistö
Mikko Asiala ja Veikko Mäkipää. Kuva Päijännepurjehduksen luvalla.
Urheiluveneluokan menestyjillä hymy oli herkässä. Mimosan miehistö kuvassa vasemmalla. Kuva Päijännepurjehduksen luvalla.

Comments are closed.